Tässä ollaan viime viikko pistetty elämää uuteen järjestykseen uusien työkuvioiden myötä ja niinpä blogissa on ollut hiljaista.
Viime viikon maanantaitokot sujui ihan mukavasti, aloitettiin kehään menolla, luoksepäästävyydellä ja paikkamakuulla. Kehään tai kentälle menoa pitäisi harjoitella enemmän, ei riekkumista tai ylimääräistä sähläämistä, vaan jostakin täytyisi löytyä se rauhallinen mielentila. Ensimmäisen pusukohtauksen jälkeen siinä sitten hetki odoteltiin ja otettiin uusiksi. Paremmin onnistui, eikä hihnakaan enää kiristynyt. Mun pitäisi nyt vihdoin oppia vaatimaan, sillä kyllähän Nuuk osaa käyttäytyä, varsinkin jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Luoksepäästävyydessä namit oli kädessä, eikä pahemmin hötkyillyt, halunnut olisi kyllä. Paikkamakuuta tehtiin koko 2min. mutta välipalkkailin ja pari kertaa korjasin lonkaltakin. Nuuk löpsähtää lonkalle tosi helposti kun aikaa pidennetään. Ehkä sitä sitten on pidennetty liian nopeasti. Etäisyyden olen pitänyt edelleen aika lyhyenä, kun ryhmässä tehdään, ihan muutamassa askeleessa. Mutta siis pysyy kuitenkin hyvin, vähän pitäisi saada asenne skarpimmaksi tähänkin, niin ettei ihan nukahda ja unohda, että ollaan töitäkin tekemässä... Tehtiin myös luoksetulon tekniikkaa ja vauhtiluoksetuloja. Nyt eteentulot hyviä, avut ovat jo aika minimaaliset, samoin sivulletulot. Vauhtiluoksetuloissa Heidi piti kiinni Nuukista ja siitähän Nuuk kuumui, kun itse juoksin poispäin. Tästä siis järjetön huuto, joka ei ottanut loppuakseen, vaikka varmaan minuutin olin jo vain paikallani seissyt. Kun viimein hetken hengähdystauko tuli, kutsuin ja yllätys yllätys, tuli vauhdilla...
Juhan agitreeneissä tiistaina tehtiin jo vähän pidempää pätkää (jopa seitsemän estettä, joka on meille siellä paljon!). Nuuk ohjautui hyvin ja haki esteitä paremmin kuin varmaan koskaan ennen. Itsekin taisin saada onnistuneita ajoituksia ohjausten suhteen. Täyskorkea muuri osana rataa oli meille vaikea, kun muutenkaan ei olla muuria niin paljon tehty ja kulmakin oli aika haastava, tältä pudotti herkästi. Siitäkin selvittiin sekä tiukista käännöksistä, vaikka putkensuu siellä kovasti kelpiä houkuttikin. Tosi hyvän mielen intensiivitreeni, Nuuk oli ihan loppu treenin jälkeen.
Torstaina Ojangossa puuhailtiin jälleen pientä radan pätkää. Erityisesti keskityttiin taas siihen, että askeltakaan ei oteta, kun esteen taakse jätetään. Laitettiin hihna merkiksi etujalkojen eteen ja aika hyvin toimi. Nuuk haki hyvin jälleen esteitä, mun pitäis vaan itse olla rohkeampi eikä viedä kädestä pitäen joka esteelle, koska ei Nuuk sitä oikeasti tarvitse. Ja koska tästä useimmiten seuraa se, että seuraavalla esteellä ollaan sitten auttamattomasti myöhässä...
Näissä treeneissä sitten tuli myöskin jälleen eteen se, mistä ollaan yritetty sitkeästi päästä eroon, mutta näköjään ei edelleenkään onnistuttu. Palkalta Nuuk näki kentän laidalla toisten koirien temmeltävän ja syöksyi sinne. Mua niin turhauttaa tää, koska kutsut kuuluu kyllä niin kuuroille korville tämän jälkeen, eikä mun auta kun hakea se sieltä pois. Mä en kertakaikkiaan tiedä, miten mun pitäis toimia erilailla, sillä tilanne tulee niin nopeasti, että oma reaktionopeus ei yksinkertaisesti riitä. Tähän päivään mennessä en ole keksinyt mitään palkkaa tai houkutinta, mikä voittais sen, että pääsee toisten koirien kanssa temmeltämään. Ja kun joka kerta kun se karkaa, se myös pääsee temmeltämään ja siis palkkautuu, samalla tää toiminta vaan vahvistuu kerta toisensa jälkeen. Ja nyt musta tuntuu, että siitä on tullut jo jonkinlainen tapa. Jos jollain on tähän joku idea, millä tän toiminnan saa oikeasti keskeytettyä, niin kertokaa ihmeessä. Ja siis kyse ei ole siitä, että Nuuk menisi rähjäämään, onneksi, vaan vain moikkaamaan, leikkimään, haistelemaan tai muuten vaan sekoilemaan. Koskaan se ei ole vielä keneltäkään nenilleen saanut, mutta olen ihan varma, että sekin päivä koittaa, jos tää toiminta ei lopu. Kaikki muut koirat kun eivät välttämättä siedä tuollaista yltiösosiaalista iholletunkijaa. Varsinkaan agilitykentällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti