Jäljestämässä! Ja vähän erkkarissa ja tokotreeneissäkin

Aurinkoisena lauantaiaamuna lähdettiin Nuukin kanssa Luukkiin tekemään jälkeä pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa muiden kanssa, nimittäin Reinon saksanpaimenet Dino ja Ape sekä myös Mian bortsu Elli olivat mukana treenaamassa. Sainkin oikein perusteellisen opetuksen Reinolta jäljen tekemisestä, sillä tallasin Apelle jäljen pitkähköksi kasvaneelle pellolle. Nuukille tehtiin vajaa satametrinen namijälki lyhyelle nurmelle, jonka keskivaiheilla oli parin askeleen namittomiakin pätkiä. Nuuk teki kyllä innolla töitä, namit maistui hyvin, mutta vauhtia on edelleen liikaa, myös Reinon mielestä. Reino kauhisteli Nuukin reaktionopeutta, eli helposti käy niin, että olen aina vähän liian myöhässä ohjaamassa, pitäisi pystyä paremmin ennakoimaan ohjaamalla sen sijaan että jatkuvasti rankaisee liinalla ja pahimmillaan keskeyttää jäljestyksen. Tähän vinkiksi sainkin, että tehdään alkuun vielä lyhyitä namijälkiä ihan lyhyellä liinalla (käsi kiinni liinassa jopa koiran alla, kuitenkaan paineistamatta), jolloin ainakin teoriassa mun pitäis ehtiä paremmin ohjaamaan ja rauhoittamaan koiraa jäljelle. Paras pätkä Nuukilla jäljellä oli siinä keskivaiheella, kun nameja ei ollutkaan joka askeleella. Siinä se työskenteli selvästi tarkemmin. Ja sitten todettiin, että esineitä voisi ottaa jo aika nopeasti jäljelle mukaan, jotta Nuuk saisi aina välillä lepohetken namipurkin muodossa. Eikä Nuukin kuulemma välttämättä tarvitse vielä edes osata esinettä ilmaista, vaan voin ihan hyvin ohjata Nuukin lempeällä käskyllä maahan, jonka jälkeen palkka ja hetken lepo, mistä jatketaan taas jälkeä. Kuitenkin on hyvä muistaa, että liian pitkiä jälkiä ei vielä tässä vaiheessa kannata tehdä ja joskus jäljen voi jättää keskenkin, jos on mennyt erityisen hyvin ja haluaa siitä koiran palkita. Paljon hyviä ajatuksia tuli ja mukavaa oli, kiitos Reino ja Mia!

Sunnuntaina auto starttasi klo 5.30 kohti Lappeenrantaa, eli piipahdettiin siis erkkarissa. Annan itselleni ja Nuukille täyden kympin käyttäytymisestä ennen kehää, Nuuk rauhoittui kaikista edestakaisin juoksentelevista koirista huolimatta ja oli kivasti kuulolla. Tehtiin muutamat juoksu- ja seisotustreenit vielä ennen kehää, mahtavasti meni. Todella hyvällä mielellä oltiin menossa kehään ja jo seistiinkin siinä rivissä, mutta kuin taikaiskusta, kun Nuukin taakse tuli seuraava uros vähän turhan lähelle, niin se iloinen ja keskittynyt fiilis oli sit siinä. Se yritti nykiä taaksepäin, sanoin painavan sanan ja sain sen kyllä juoksemaan, mutta jotenkin tosi apaattisesti, se jäi musta jälkeen ja arvostelussakin luki, että 'needs more drive'. Just se juoksuhan on Nuukin paras puoli. Se jotenkin otti paineita ihan älyttömästi yksilöarvostelussakin, seisoi huonosti ja korvat liimattuna takaraivoon. EH:han sieltä sit tuli. Vähän harmitti, olisi ollut varmaankin ihan hyvät mahdollisuudet ERI:in, jos olisin sen saanut paremmin esiintymään, sillä arvostelu oli taas ihan hyvä. Mentiin kuitenkin vielä sit kilpailuluokkaan ja olin jo vähän sillä asenteella, että nyt ei sit oo mitään väliä, kunhan seisot, niin siinähän se oli oikeinkin jämäkästi ja juoksikin hyvin. Just. Nuuk taitaa reagoida aika voimakkaasti mun mielentiloihin, sillä yritin ihan tietoisesti olla jännittämättä tai ainakaan välittämättä sitä jännitysfiilistä koiralle, mutta taisi se sen silti bongata... Mutta hauskaa oli muuten, eikä edes kastuttu sateessa, kun päästiin kotimatkalle ajoissa. Kiitos siskolle matkaseurasta!

Maanantaina oli viimeiset Heidin vetämät tokotreenit, tehtiin alkuun taas luoksepäästävyyttä ja paikkamakuuta. Luoksepäästävyys ihan ok, vähän nousi. Paikkamakuussa rohkenin pitää vähän pidempiä palkattomia pätkiä (tehtiin koko 2min) ja hyvin sujui! Lonkalleen se valui kyllä jossain vaiheessa, tämän kävin korjaamassa. Sit tehtiin muutamat ohitusharjoitukset, ei mitään reaktioita saatu taaskaan esiin, Nuuk piti tiukasti kontaktia koko ajan. Tällä viimeisellä kerralla jokainen sai omaa aikaa noin 10min kouluttajan kanssa, että voitiin käydä läpi mahdollisia haasteita ja vaikeita juttuja. Itse otin esiin seuruun ja vapaanaolon epävarmuuden (yleisestikin, mutta myös seuruussa). Nyt on nimittäin tullut selvästi esiin, että hihnassa seuraa paremmin kuin vapaana. Olennaisin syy tähän on se, että itse olen epävarma ja jännitän, että tekeeköhän se nyt hyvin vai ei. Eli pitäisi harjoitella itse sitä rentoutta ja myös hakea koiralle sitä fiilistä, ettei se kontrolli ole siitä hihnasta kiinni. Heidi ehdotti myös katkaistua lyhyttä näyttelyhihnaa tms, minkä avulla voisi vähitellen häivyttää hihnakontrollia. Tärkeimpänä pointtina ehkä kuitenkin oli se, että tehdään lyhyitä ja iloisia seuruita niin hihnassa kuin vapaanakin ja lelupalkalla. Jokainen seuruupätkä voi olla erilainen, eri tempoja, käännöksiä, yhdistävänä tekijänä iloinen mieli ja harjoituksen lyhyys. Näillä eväillä siis eteenpäin.

Ollaan edistytty hurjan paljon viimeisen kuuden viikon aikana tokossa, kun ollaan oltu Heidin kurssilla, joten harmi, että se nyt päättyi. Täytyy yrittää päästä syksylle johonkin ryhmään, joka mahdollisesti jatkaisi vähän pidempään yhdessä. Katsotaan.