tiistai 28. kesäkuuta 2011

Hei, me leikitään!

Vietimme nimittäin juhannuksen Turun saaristossa Nötön lähellä mökkeillen ja mökillä seikkaili myös 10-viikkoinen parsonin pentu Simo, josta tuli Nuukin kanssa ylimmät ystävykset. Koirat leikki lähes kaiken Simon hereilläoloajan. Alun tutustelun ja opettelun jälkeen Nuuk oli ihan mahtava leikkikaveri pienelle Simolle, niin taitavasti se oli pienen kanssa! Toki pari ylilyöntiäkin sattui, kun pienelle suurelle kelpille tuli hepulihetki. Se juoksi rallia pihaa ympäri korvat lintassa ja kieli poskella, niin Simo auttamatta jäi jalkoihin. Muuten meno näyttikin pääosin tältä.


Nuuk täytti juhannuksena 6 kk! Kakkua korvasi pala naudan sisäfilettä, mutta niin nopeasti se meni kurkusta alas, että mahtoikohan edes huomata herkkupalansa ainutlaatuisuutta :D


Uimisesta ei ainakaan vielä ole tullut erityistä huippujuttua, tosin vedetkin on vielä aika kylmät, ainakin meri. Kahlaus ja lelun hakeminen vedestä on silti parasta :)


Treenirintamalla ei ole ollut niin hiljaista kuin blogi on ehkä antanut olettaa. Agilityssä ollaan alettu treenata keppejä kujalla ja aika kivasti Nuuk jo kepit hakee. Tänään Ojangossa päästiin jo vähän kaventamaankin kujan loppupäätä ja hienosti meni. Asennetta Nuukilla riittää edelleen ja välillä mennäänkin ihan ylikierroksilla. Nyt onkin haasteena se iän ikuinen kääntyminen, joka vähän tuppaa unohtumaan, kun vauhti kasvaa. Erilaisissa kieputuskuvioissa Nuuk pysyy kyllä hyvin mukana, mutta jos väliin pääsee johonkin suoraan putkeen, niin helposti jää vauhtivaihde päälle. No, treeniä treeniä :)
Huvittavia tilanteita on tullut myös Ojangon pentupuomilla. Nuuk juoksee täysillä alastulokontaktille saakka, lyö jarrut pohjaan ja iskee nenän namille maahan, minkä seurauksena koko koiran takapää nousee taivasta kohti ja sieltä tullaan sitten jonkinnäköisellä puolivoltilla selälleen. Ainakin se yritti pysähtyä :D Suurinta päänvaivaa tuottaa kuitenkin ne omat ohjauskuviot. No, vähitellen.

Paikallaoloja ja malttiharjoituksia ollaan edelleen sitkeästi jatkettu ja vähitellen Nuuk pysyy paikallaan paremmin ja paremmin. Samoin luoksetulot ja lenkillä ohitukset (jopa koirien, tosin etäisyyttä pitää vielä olla ihan kunnolla) sujuvat jo aika hyvin. Harmina on lähinnä vain puistojen itsemurhaa hautovat rusakot, jotka saattavat pompata puskasta aivan koiran nenän eteen ja silloin luoksetulokäskyt kaikuvat kyllä kuuroille korville. Nuukin mielestä kun pikku pupujahti on aina välillä paikallaan :)


Jaahas, se olis sitten neljä työpäivää ja loma!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Erikoisnäyttely

Tänään vietettiin kuuma kesäpäivä Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla SBCAK:in erikoisnäyttelyssä, seurana olivat myös siskot Cinta, Q ja Narri, sekä mamma Jilla ja Nemi. Nuuk oli ensimmäinen kelpie kehässä ja handleria hieman jännitti. Onneksi Kaisu antoi meille viime hetken neuvot, joilla selvittiinkin hienosti. Nuuk juoksi ja seisoi oikein mallikkaasti.

Kotiintuomisina tuli handlerin palaneiden olkapäiden lisäksi luokkavoitto (tosin Nuuk oli ainoa uros pentuluokassa) ja kunniapalkinto, jonka seurauksena Nuuk oli vielä vsp-pentu!

Nuuk ja ROP-pentu

Arvostelu kuului näin:
"Excellent breed type. Could have a little more stop. Good length of neck. Good proportions though a little short in croup. Good coat texture. Needs time to mature." (tuomari Leonie Darling, Australia)

Ruusuke-pose :)
Jilla korjasikin sitten iltapäivällä suurimman potin ollen ROP, BIS1 ja SUPER-BIS1! Hieno mamma! Kiitokset kaikille kivasta päivästä, aika paljon tuli oppia näyttelytoiminnasta yhden päivän aikana! Uintireissu oli pop kaiken sen auringon jälkeen :)

Loppuun vielä viralliset poseeraukset, yksin ja yhdessä.

Nuuk
Q, Narri, Cinta ja Nuuk

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kesä!

No nyt se sitten on. Kesä :) Sen kunniaksi lähdettiinkin viikonloppuna Päijänteelle purjehtimaan ja Nuuk pääsi ensimmäistä kertaa veneeseen. Otettiin pehmeä lasku ja perjantaina matkattiin vain pari tuntia veneellä. Vähän Nuukia jännitti ja heti jos toinen meistä meni keulaan tms. alkoi Nuuk hermoilla ja lopulta pomppasi sitten veteen just ennen kun oltiin tulossa satamaan. H-veneessä kun ei ole kaiteita... Tulipahan testattua uudet liivit saman tien. Poika vaan kahvasta veneeseen ja ripeästi kuivattavaksi. Kun päästiin maihin, Nuuk veti sellaisen puolen tunnin riemurallin ympäri metsää, ettei mitään rajaa.. Taisi olla tyytyväinen, kun oli kiinteää maata jalkojen alla :)

Hiiohoi!
Katseet kohti ulappaa...
Seuraavana päivänä purjehdittiin sellainen neljä tuntia ja Nuuk oli selvästi tajunnut, että jaahas, eipä tämä ole automatkustusta kummempaa ja nukkui lähes koko matkan. Aina välillä Nuuk kyllä katseli maisemia tomerana, ja vaikutti siltä kuin olisi aina ollut veneessä! Illaksi mentiin vielä mökille saunomaan ja isoäidin ruokapöydästä nauttimaan. Ihan mahtava viikonloppu, tuntui ihan lomalta :)

Joko lähdetään?
Matkaunet

Agilityn saralla ollaan lähinnä treenattu erilaisia suunnan muutoksia ja mukana pysymistä. Keskiviikon treeneissä tehtiin erilaisia putkikulmia, pussia sekä takaakiertoja. Täytyy sanoa, että putkeen Nuuk kyllä hakee hyvin, lähes mistä kulmasta ja miltä etäisyydeltä hyvänsä. Tästä varmaan tulee vielä joskus ongelma, että putki on niin siisti juttu, mutta nyt se on vaan hienoa :) Myös pari kertaa tehtiin kujakeppejä.

Vihdoin ja viimein ja ihan oikeastaan yhtäkkiä, Nuuk on oppinut pysymään paikallaan. Okei, puhutaan muutamasta askeleesta, mutta se on jo paljon se, kun se pysyy sen myös treenikentällä. Malttiharjoitukset ruokakupilla, kynnyksen takana odottelut sekä kaikki muut paikallaanoloharjoitukset ovat tuottaneet tulosta. On se vaan niin hieno pieni kelpi!

Strategiset mitat ovat tällä hetkellä noin 12,5kg ja 47cm.