keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pääsiäiskisat

Piipahdettiin pääsiäisenä ATD:n kisoissa Purinalla. Tehtiin kolme rataa, mutta tällä kertaa nolla jäi vain haaveeksi, vaikka lähellä se kahdella viimeisellä radalla olikin. Uusi paikka toi selvästi vähän jännitystä sekä ohjaajan että koiran puntteihin ja ekalle radalle mennessä Nuuk kävikin erityisen kuumana. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että jouduttiin odotuskarsinassa katselemaan edellisen koirakon menoa. Seuraaville kahdelle radalle odoteltiinkin sitten ulkona ja tultiin aivan juuri ennen meidän vuoroa vasta sisään.

Ensimmäinen rata vaikutti kaikin puolin kivalta tutustuessa, mutta jotenkin multa jäi kuitenkin huomaamatta se kuinka sivuun kolmantena esteenä ollut putki syötti ja näin ollen sitä seuraavan renkaan Nuuk roiskaisikin sitten miten sattuu, kun tuli esteelle niin vinossa kulmassa. No sen jälkeisille kepeille ei sitten suorilta rytmiä löytynyt, tokalla yrittämällä ok. Muuten loppurata meni ihan jees, mutta toiseksi viimeisen esteen rima tuli alas vielä päälle päätteeksi. Höh. Tuloksena 15vp. Kontaktit oli superit ja lähtöön 'jääminen' aivan kamala.


Toinenkin rata vaikutti mukavan selkeältä, mutta joku klikki ohjaajan aivoissa sai vetämään koiran ihan vaan väkisin kepeillä sinne toiseen väliin. Nuuk teki just niinkuin pitikin, mun pitäis vaan osata ohjata. Muuten ihan tosi hyvää tekemistä. Niin, paitsi se lähtö... No, tältä radalta siis 5 vp.



Kolmannelle radalle vaihtui tuomari Nybergistä Wütrichiksi, mutta rata oli edelleen mukavan oloinen. Pieni lipsahdus sinnekin piti kuitenkin aikaiseksi saada, olin vaan totaalisen myöhässä ohjauksessa ja Nuuk syöksyi esteen ohi. Tästä siis kielto, muuten puhdas rata ja radan nopein aika pienestä lisälenkistä huolimatta, mutta tästäkin siis se 5vp.


Lähdöt olivat selvästi vaikeat vieraassa paikassa, kuten videoista näkee. Nuuk hiippailee tai pikemminkin reippailee ihan kunnolla. Tästä täytyy taas erikseen muistutella treeneissä. Toinen asia, mikä jäi päällimmäiseksi vaivaamaan oli kepit. Mulla itsellä ei vielä ole varmuutta siitä, että Nuuk ne hyvin hakee ja siitä sitten johtunee nää kaikki ihme säädöt. Heti kun viimeisellä radalla annoin Nuukille tilaa itse hakea kepeille, hyvin sujui. Että lisätreeniä kepeille kaivataan, erityisesti ohjaajalle, mutta toki myös koiralle. Kaikesta huolimatta, hyvä mieli jäi kisoista. Ohjaus sujui ajoittain ihan hyvinkin ja tehtiin kuitenkin periaatteessa ehjiä ratoja, tosin pienillä lisämausteilla ;)