torstai 26. heinäkuuta 2012

Tokoilua kelpieporukalla Lahdessa

Vaikka me ollaankin yritetty ottaa vähän niin kuin loman kannalta tässä pari viikkoa, kun erinäiset ohjatut treenit on kesätauolla, niin huristelimme kuitenkin Nuukin kanssa viime lauantaina Lahteen tokoilemaan kelpieporukalla. Mukana olivat kelpeistä Nuukin lisäksi Ken (Cefeus Genius Ken), Kipinä (Ahmakulman Boogie Woogie), Ama (Ahmakulman Amalia) ja Pipa (Ahmakulman Bepop), Yello (Kelmi Hervoton Hepuli) ja Yarra (Cefeus Great Yarra) sekä lisävahvistuksena nahkacollie Tara (Tanning Ultra Bra).

Me tehtiin Nuukin kanssa kaikkea pientä ja kertoilin meidän tekemisestä ja ajoittaisesta motivaation tai oikean asenteen puutteesta. Nuukhan tekee kotona tai tutulla treenikentällä yksin ollessaan todella hyvin keskittyen, mutta vieraalla kentällä vieraiden läsnäollessa hömmäilee helposti omiaan, haistelee tms. Saatiinkin Ansulta sekä myös Terhiltä, joka paikalla piipahti, monia hyviä vinkkejä, millä voidaan viedä hommaa eteenpäin. Ehkä tärkeimpänä huomiona on pilkkoa liikkeet entistä pienempiin palasiin ja suunnitella tarkkaan treenit, ettei Nuuk edes mitenkään ehdi puuhailla muuta. Nuuk on oppinut hömmäilemään kentällä omiaan, koska minäkin teen niin, kun en aina ihan ole ollut selvillä että mitäs nyt treenattaisiin. Eli jatkossa lyhyitä etukäteen tarkkaan mietittyjä treenejä ja paljon onnistumisia. Nuuk tulee kentälle ainoastaan tekemään ne parit suunnitellut liikkeet ja sitten kokonaan kentältä pois tai kiinni kentän reunalle. Joka tapauksessa selkeä ero tekemisen ja tekemättömyyden välillä. Tähän samaan olin itsekin päätynyt jo aiemmin, mutta toteutus on edelleen ontunut.

Ja se mustavalkoisuus, on vain yksi oikea suoritustapa, josta palkataan. Vaihtoehtona ei ole 'suunnilleen' tai 'sinnepäin', se on oltava just eikä melkein. Tämä tietty vaatii sen, että treenit on suunniteltava niin, että koiran on mahdollista onnistua. Me ollaan ehkä liian nopeasti harpattu liikkeissä eteenpäin, kun olen itse sokeutunut sille mitä koira osaa ja mitä ei. Nuukhan älyää nopeasti juttuja ja omaksuu, mistä se palkka tulee, toisin sanoen se vaikuttaa siltä, että se osaa enemmän kuin se ehkä oikeasti osaakaan. Kuitenkin se, että saadaan varmuutta vaatii paljon enemmän toistoja ja paljon enemmän palkkauksia. Ja kun pilkotaan liikkeet entistä pienempiin palasiin, saadaan enemmän palkattua koiraa ja senkin mielestä tää homma alkaa olla aika kivaa muulloinkin kuin silloin kun on ihan jäätävä nälkä.

Joo, ja sittenhän on vielä se vire. Eli pitäisi lukea tarkemmin koiraa ja sen viretilaa, jotta saadaan onnistumisia ja jotta koirakin jaksaa treenata. Ja pitää osata lopettaa treenit ajoissa.

Tästä nyt tuli tällainen saarna itselle, mutta hyvähän se on laittaa asioita muistiin ;)


Tehtiin siis vähän seuruuta, johon tarvittaisiin hiukan iloista asennetta lisää, erityisesti liikkeellelähtöihin, joissa Nuuk herkästi pudottaa kontaktin. Se ottaa kontaktin jälleen kyllä parin askeleen jälkeen, mutta haluaisin, että pitäisi kontaktin tietysti myös liikkeellelähdöissä. Tähän vinkkinä: enemmän seuruita niin, että kutsun seuruuseen jo itse liikkeellä ollessani tai kutsun perusasentoon, mutta lähdenkin liikkeelle ennen kuin Nuuk ehtii asennon ottaa. Tällöin Nuuk on aktiivisempi kontaktin suhteen. Ja oikea-aikainen palkkaus. Jääviä myös otettiin, sillä liikkeestä seisominen on meille ollut selkeästi hankala juttu. Joko valuu tai ei pysähdy lainkaan. Ollaan treenattu tätä niin, että liikkeestä käännyn Nuukin eteen pysäyttämään sen. Mutta mutta, Ansun idea liikkeen harjoittamiseen kuulosti kivemmalta, eli ensin haetaan oikeaa reaktiota ihan sillä, että liikutaan takaperin koiran edellä (etäisyyttä koiraan pari metriä) ja käskysanalla 'seis(o)' lentää pallo koiran taakse. Tästä koira oppii pysähtymisreaktion. Vähitellen voi pidentää aikaa ennen kuin pallo lentää ja koira odottaa seisten. Sitten voidaankin siirtää sama toiminto seuruuseen. Tämä otettiin nyt sit työn alle. Liikkeestä maahanmeno oli ihan hyvä, mutta tähänkin saatiin muistutuksena, että palkataan sitä koiraa myös vaan ihan siitä maahanmenosta välillä, ettei aina tarvitse tehdä kokonaista liikettä, vaikka Nuuk sen jo aika hyvin osaakin. Niinpä.


Oli tosi kiva ja aurinkoinen päivä (huomasin vasta illalla, kuinka järjettömän pahasti olkapääni poltinkaan!), kivaa oli nähdä myös erilaisia kelpejä ohjaajineen. Ja ennen kaikkea kivaa oli saada paljon hyviä neuvoja ja ajattelemisen aihetta tulevia treenejä silmällä pitäen.

Kuvat © Sirpa Virtanen, Ahmakulma

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kesä on aina kesä

Sieltä se vain tuli. Kesä. Nyt on jo parit aksatreenitkin vedelty niin kuumissa olosuhteissa, että huh huh. Tänä vuonna ei kesällä lomailla ei, mutta ei se mitään, öisinhän sitä muutenkin helteillä treenataan ;) Syksyn reissu Balille siintää silmissä, se mielessä jaksaa istua yksinään toimistolla.

Kesämies ja sen kieli
Viikko sitten pidettiin pikaiset sisarustreffit Cintan ja Narrin kanssa. Maija ja Kallion Maria olivat myös mukana ja Maria katsasti vähän, että millä mallilla meidän toko on ja opasti eteenpäin. Nuuk keskittyi ihan kivasti, mutta jälleen kerran uusi paikka ja ihmiset toivat selkeää epävarmuutta, sillä se ei mm. leikkinyt oikein kunnolla, vaikka leluun tarrasikin kiinni. Täytyy vaan lisätä leikki- ja treenipaikkoja, ettei se että treenataan tarkoita aina automaattisesti Ojangon treenikenttiä, vaan missä tahansa voidaan treenailla. Lähdettiin tokoilujen jälkeen lenkille pellolle ja kuinkas ollakaan, autoille palatessa ei löytynyt mun taskusta auton avainta! Sinne se oli peltoon pudonnut, eikä löytynyt, vaikka etsijäkoira-Riinakin sitä sieltä oli etsimässä. Aika loppui, kun Miran täytyi lähteä, mutta hienosti Riina kyllä teki töitä. No, onneksi Saralla oli aikaa meitä heittää edestakaisin ja saatiin kotoa haettua vara-avain. Kiitos Sara ja kaikki muutkin etsijät!

Tiistaina Juhan agitreeneissä puuhailtiin jälleen kerran rataa pätkissä, Nuuk teki jotenkin erityisen kivalla asenteella ja Juhakin kommentoi, että draivia tuntuu löytyvän. Kontakteja tulisi vahvistaa edelleen, aina välillä osana rataa kun tuppaa unohtumaan, miten se nyt kuuluikaan tehdä. A:lta siis juoksi ensimmäisellä kerralla maahan asti ennenkuin pysähtyi, loput toistot ok. Treenailtiin putkijarrutusta, jota ei Nuukin kanssa ennen ole oikeastaan tehtykään. Eli just ennen kuin koira syöksyy putkeen tehdään pieni oman liikkeen hidastus ja suhina-äänellä voi vielä tehostaa jarrutusta, jolloin koira kääntyy näppärästi putken jälkeen. Nuuk tajusi homman juonen nopeasti ja kääntyi sähäkästi seuraavalle hypylle, jes :)

Tän viikon hakutreeneissä maalimiehet leikitti Nuukia alkuun ja sitten otettiin pari ukkoa niin, että Nuuk näki kun maalimiehet juoksivat piiloon ja kun Nuuk rauhoittui, lähetin sen etsimään. Hienosti juoksi suoraan maalimiehille ja leikki hyvin, kivaa oli! Oli aika lämmintä, joten pidettiin treenit kohtuullisen lyhyinä.

Torstaina aksailtiin viimeistä kertaa ennen kesätaukoa Sannan treeneissä Ojangossa, vuorossa oli putki-puomierottelua ja pakkovalssia. Onnistuttiinkin ajoittain, vaikka taas välillä tuntui, että kiire on järjetön, vaikkei se kai sit kuitenkaan edes niin ole, kun malttais vaan tehdä kaiken sen söheltämisen sijasta vain sen olennaisen... Mutta hyvillä mielin kesätauolle, nyt vois keskittyä hetken ihan estetreeniin, eli meidän tapauksessa keinuun ja keppeihin. Ja kontakteihin.

Nyt viikonloppuna tuli verkot askarreltua kepeille. Totesin, että kujaa on nyt tehty niin kauan ja niin kapeana, että jotenkin pitäisi siitä päästä eteenpäin. Pujotteluideaa suorille kepeille kun Nuuk ei oikein ole kuitenkaan vielä tajunnut ja millään en haluaisi mennä kädellä sille pujottelua keppi kerrallaan näyttämään. No tänään päästiin kokeilemaan ja jätin jo parin toiston jälkeen muutamat verkot välistä pois ja hyvin pujotteli edelleen! Tää on nyt meidän tapa, vähitellen poistetaan verkkoja yksi kerrallaan ja toivottavasti meillä on lopputuloksena itsenäinen suoritus kepeillä.

Tässä vielä kuvakooste Nuukin alkukesän telttaretkestä.


Hei hyvää kesää kaikille, se on nyt!