Nyt on Nuukia punnittu sitten uudemman kerran, kun hankittiin modernia teknologiaa edustava digitaalinen vaaka :D Uusi vaaka antaa hieman tarkemman painon kuin meidän edellinen noin kolmen(!) kilon tarkkuudella heiluva vaaka, eli painoa Nuukilla on tällä hetkellä siis 16,5kg. Korkeutta löytyy 51cm. Big lad.
Ruoan vaihdoimme jokin aika sitten Orijenin Adultiin ja sittemmin ei Nuukilla maha olekaan ollut enää löysällä. Huippujuttu, sillä aiemmin ongelmia mahan kanssa oli tasaisesti. Luistakaan ei maha ole mennyt enää sekaisin. Tällä siis jatketaan ainakin toistaiseksi.
maanantai 17. lokakuuta 2011
perjantai 14. lokakuuta 2011
Niina-Liina Linnan koulutuksessa
Torstai-iltana oltiin Nuukin kanssa Q:n agilitytreeniryhmässä paikkaamassa Q:ta Sporttikoirahallilla. Kouluttajana oli Niina-Liina Linna.
Tunnilla oli neljä koirakkoa ja tunti oli jaettu niin, että jokaiselle koiralle oli varattu 15min. Tämä oli ihan hyvä intensiivitreeni, mutta Nuukille ehkä vähän liian pitkä yhtämittainen keskittymisrutistus. Muutenkin Nuuk tuntui olevan alkuun ihan pihalla, kun saavuttiin paikalle. Haahuili miten sattui, varmaankin koska paikka ja tekonurmi alustana oli vieras. Kun meidän vuoro tuli, täytyi aluksi kertoa oikein pariinkin otteeseen kelpille, että mitä täällä oltiinkaan tekemässä. Muutaman putkenläpijuoksun jälkeen alkoi Nuukillakin sytyttämään...
Tunnin aiheena oli takaaleikkaukset, ja vaikka me ihan onnistuneesti ollaan takaaleikkauksia aiemminkin tehty, sain paljon tarkkoja ja selkeitä vinkkejä oman kropan liikkeeseen, jotta koiralle olisi varmasti tiedossa mitä siltä haluan. Olen kääntänyt yläkroppaa usein liian aikaisin, jolloin hartialinja ohjaa koiran esteen ohi (yllätyksekseni Nuuk luki hartialinjaa aika tarkasti). Kun sitten ohjeiden mukaan liikettä muutin, sain Nuukin kulkemaan just niinkuin pitikin, jes!
Lisäksi (taas kerran yllätyksekseni) Nuukille kelpasi kuollut lelupalkka, jota en ole aikoihin käyttänyt, kun joskus kauan aikaa sitten huomasin, ettei se ollut niin pop. No, nyt sekin kuitenkin taas on pop. Palkan sijainnista saatiin myöskin paljon neuvoja, ja sijaintia tulee aina miettiä tarkkaan. Takaaleikkauksissa (kun koira on tarkoitus saada esteen jälkeen ripeästi kääntymään) olisin sijoittanut itse palkan aivan liian kauas esteestä, jolloin olisi jäänyt vahvistamatta nimenomaan se mitä koiralta haluttiin, eli tiukka kääntyminen. Kun palkka oli oikeassa kohdassa, kääntyi Nuuk ihan superisti, nappasi lelun ja kiihdytti vielä vauhdilla mun perään takaisintulosuuntaan mun kanssa leikkimään <3
Oman vuoromme jälkeen teimme vielä hyvässä häiriössä kontaktitreeniä, ja esteen takana paikallaan pysymistä. Hyvin onnistui. Ja paljon hyvää treenimieltä ja -innostusta napattiin taas reppuun kotimatkalle.
Tunnilla oli neljä koirakkoa ja tunti oli jaettu niin, että jokaiselle koiralle oli varattu 15min. Tämä oli ihan hyvä intensiivitreeni, mutta Nuukille ehkä vähän liian pitkä yhtämittainen keskittymisrutistus. Muutenkin Nuuk tuntui olevan alkuun ihan pihalla, kun saavuttiin paikalle. Haahuili miten sattui, varmaankin koska paikka ja tekonurmi alustana oli vieras. Kun meidän vuoro tuli, täytyi aluksi kertoa oikein pariinkin otteeseen kelpille, että mitä täällä oltiinkaan tekemässä. Muutaman putkenläpijuoksun jälkeen alkoi Nuukillakin sytyttämään...
Tunnin aiheena oli takaaleikkaukset, ja vaikka me ihan onnistuneesti ollaan takaaleikkauksia aiemminkin tehty, sain paljon tarkkoja ja selkeitä vinkkejä oman kropan liikkeeseen, jotta koiralle olisi varmasti tiedossa mitä siltä haluan. Olen kääntänyt yläkroppaa usein liian aikaisin, jolloin hartialinja ohjaa koiran esteen ohi (yllätyksekseni Nuuk luki hartialinjaa aika tarkasti). Kun sitten ohjeiden mukaan liikettä muutin, sain Nuukin kulkemaan just niinkuin pitikin, jes!
Lisäksi (taas kerran yllätyksekseni) Nuukille kelpasi kuollut lelupalkka, jota en ole aikoihin käyttänyt, kun joskus kauan aikaa sitten huomasin, ettei se ollut niin pop. No, nyt sekin kuitenkin taas on pop. Palkan sijainnista saatiin myöskin paljon neuvoja, ja sijaintia tulee aina miettiä tarkkaan. Takaaleikkauksissa (kun koira on tarkoitus saada esteen jälkeen ripeästi kääntymään) olisin sijoittanut itse palkan aivan liian kauas esteestä, jolloin olisi jäänyt vahvistamatta nimenomaan se mitä koiralta haluttiin, eli tiukka kääntyminen. Kun palkka oli oikeassa kohdassa, kääntyi Nuuk ihan superisti, nappasi lelun ja kiihdytti vielä vauhdilla mun perään takaisintulosuuntaan mun kanssa leikkimään <3
Oman vuoromme jälkeen teimme vielä hyvässä häiriössä kontaktitreeniä, ja esteen takana paikallaan pysymistä. Hyvin onnistui. Ja paljon hyvää treenimieltä ja -innostusta napattiin taas reppuun kotimatkalle.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Metsäilyä
Viikonloppu hurahti metsäillessä Isojärven kansallispuistossa. Kaksi päivää seikkailtiin upeissa maisemissa ja auringonpaisteessa. Kuvat kertonevat reissusta kaiken oleellisen. Ihanaa oli!
torstai 6. lokakuuta 2011
Canicrossia, agilitya ja päin puuta
Nuuk on vähitellen perehtynyt vetämisen ihmeelliseen maailmaan. Toki se on ollut tuttua jo ihan normaaleilta hihnalenkeiltä, joilta tietenkin sitä tasaisesti kitketään pois, hyvänä päivänä hyvällä ja huonona päivänä sitten vähän heikommalla menestyksellä. Idea on, että valjaissa saa vetää, pannan kanssa liikuttaessa ei.
Alkuun Nuuk hämmentyi siitä, että yritinkin kannustaa sitä kulkemaan mun edellä ja vetämään, yleensä kun tilanne on ollut päinvastainen. Vähitellen kuitenkin ollaan menty eteenpäin. Parilla lyhyellä juoksulenkillä ollaan käyty, muuten reippaita kävelylenkkejä. Nuuk vetää jo kohtalaisen tasaisesti ja pidemmällä lenkillä keskittyykin jo ihan kivasti. Mm. muiden koirien ohitukset ovat helpompia kuin normaalihihnalenkeillä, sillä kun ollaan hommissa niin ollaan hommissa :)
Jos saan Okon mukaan lenkille ja tämä voi mennä edellä, on vetäminen tasaisesti taattua, mutta myös yksinään olen jo Nuukin saanut ihan kivasti edellä kulkemaan. Kotiin päin tullaan aina hyvin. Lenkit (ja erityisesti juoksulenkit) pidetään kuitenkin edelleen lyhyinä ja iloisina, tarkoitus on vain totuttaa koira vedontunteeseen. Jos sitten ensi keväänä päästäisiin kunnolla treenailemaan.
Agilityssä ollaan keinun suhteen edistytty niin, että kun keinu on tuettuna Nuuk juoksee lujaa ylös ja menee maahan nenä alustalle napakasti odottamaan lisänamia. Kuitenkin jos annan keinun liikkua vähän (vaikka vain n.10 cm alaspäin) alkaa Nuukia epäilyttää ja se alkaa hidastaa vauhtia, vaikka alustalle reippaasti tuleekin. Toistaiseksi olen päättänyt vain vahvistella tuetun keinun kanssa ylös pysähtymistä, ehkä sit jossain vaiheessa liikkuva keinu ei enää haittaa, eihän se haitannut alun perinkään.
Kaikenlaisia pieniä ohjauskuvioita ollaan tehty ja jatkuvasti tarkemmin Nuuk seuraa ohjausta, ainoa ongelma lienee se, että ajoittain ohjaus on jotain ihan muuta kuin on tarkoitus. No, ehkä mä vielä joskus opin...
Jonkinlaiseksi ongelmaksi on muodostunut meillä kentällä esteen taakse jätettäessä paikallaan pysyminen, Nuuk tahtoo varastaa, eikä se takapuoli pysy maassa. Jätän sen yleensä maahan, silloin pysyy parhaiten. Olen vaikka kuinka tehnyt sellaisia harjoituksia, että vaan jätän odottamaan, kierrän esteen ja palkkaan. Ja yksinään kentällä ollessa yleensä toimiikin, mutta yhteistreeneissä ei sitten millään. Usein toki yhteistreeneissä tehdään vähän pidempää radanpätkää, joten joudun aikalailla keskittymään siihen eli ehkä fiilis on vähän toinen kuin yksinään treenaillessa. Tiedä sitten. Mutta tän kanssa nyt painitaan.
Syysfiilistelyjä kaahottajasta heinikossa...
Ja niin, sit se ikävä juttu. Kaahottajillehan sattuu ja tapahtuu, mites muutenkaan. Nuuk juoksi päin puuta. Ei onneksi pää edellä, vaan vasen lapa edellä. Leikittiin sen kanssa lenkkipolulla ja se sinkosi vauhdilla eteenpäin pois polulta katsoen mua ja bang. Siihen se sit jäi istumaan puun viereen ja huutamaan varmaan parin minuutin ajaksi. Ajattelin, että hitto vie, taas tuli eläinlääkärireissu, Nuuk kun ei laskenut painoa vasemmalle etujalalle ollenkaan. Kun se sitten vähän rauhoittui, tutkin jalkaa ja lapaa, eikä se ainakaan kosketukseen reagoinut niin että olisi vaikuttanut sattuvan. Ontumalla mentiin vähän matkaa, mutta sitten se onneksi loppui ja Nuuk juoksi taas niin kuin mitään ei olisi ollutkaan. Eli säikähdyksellä selvittiin. Mutta että päin puuta. Meidän kaahottaja.
Alkuun Nuuk hämmentyi siitä, että yritinkin kannustaa sitä kulkemaan mun edellä ja vetämään, yleensä kun tilanne on ollut päinvastainen. Vähitellen kuitenkin ollaan menty eteenpäin. Parilla lyhyellä juoksulenkillä ollaan käyty, muuten reippaita kävelylenkkejä. Nuuk vetää jo kohtalaisen tasaisesti ja pidemmällä lenkillä keskittyykin jo ihan kivasti. Mm. muiden koirien ohitukset ovat helpompia kuin normaalihihnalenkeillä, sillä kun ollaan hommissa niin ollaan hommissa :)
Jos saan Okon mukaan lenkille ja tämä voi mennä edellä, on vetäminen tasaisesti taattua, mutta myös yksinään olen jo Nuukin saanut ihan kivasti edellä kulkemaan. Kotiin päin tullaan aina hyvin. Lenkit (ja erityisesti juoksulenkit) pidetään kuitenkin edelleen lyhyinä ja iloisina, tarkoitus on vain totuttaa koira vedontunteeseen. Jos sitten ensi keväänä päästäisiin kunnolla treenailemaan.
Agilityssä ollaan keinun suhteen edistytty niin, että kun keinu on tuettuna Nuuk juoksee lujaa ylös ja menee maahan nenä alustalle napakasti odottamaan lisänamia. Kuitenkin jos annan keinun liikkua vähän (vaikka vain n.10 cm alaspäin) alkaa Nuukia epäilyttää ja se alkaa hidastaa vauhtia, vaikka alustalle reippaasti tuleekin. Toistaiseksi olen päättänyt vain vahvistella tuetun keinun kanssa ylös pysähtymistä, ehkä sit jossain vaiheessa liikkuva keinu ei enää haittaa, eihän se haitannut alun perinkään.
Kaikenlaisia pieniä ohjauskuvioita ollaan tehty ja jatkuvasti tarkemmin Nuuk seuraa ohjausta, ainoa ongelma lienee se, että ajoittain ohjaus on jotain ihan muuta kuin on tarkoitus. No, ehkä mä vielä joskus opin...
Jonkinlaiseksi ongelmaksi on muodostunut meillä kentällä esteen taakse jätettäessä paikallaan pysyminen, Nuuk tahtoo varastaa, eikä se takapuoli pysy maassa. Jätän sen yleensä maahan, silloin pysyy parhaiten. Olen vaikka kuinka tehnyt sellaisia harjoituksia, että vaan jätän odottamaan, kierrän esteen ja palkkaan. Ja yksinään kentällä ollessa yleensä toimiikin, mutta yhteistreeneissä ei sitten millään. Usein toki yhteistreeneissä tehdään vähän pidempää radanpätkää, joten joudun aikalailla keskittymään siihen eli ehkä fiilis on vähän toinen kuin yksinään treenaillessa. Tiedä sitten. Mutta tän kanssa nyt painitaan.
Syysfiilistelyjä kaahottajasta heinikossa...
Ja niin, sit se ikävä juttu. Kaahottajillehan sattuu ja tapahtuu, mites muutenkaan. Nuuk juoksi päin puuta. Ei onneksi pää edellä, vaan vasen lapa edellä. Leikittiin sen kanssa lenkkipolulla ja se sinkosi vauhdilla eteenpäin pois polulta katsoen mua ja bang. Siihen se sit jäi istumaan puun viereen ja huutamaan varmaan parin minuutin ajaksi. Ajattelin, että hitto vie, taas tuli eläinlääkärireissu, Nuuk kun ei laskenut painoa vasemmalle etujalalle ollenkaan. Kun se sitten vähän rauhoittui, tutkin jalkaa ja lapaa, eikä se ainakaan kosketukseen reagoinut niin että olisi vaikuttanut sattuvan. Ontumalla mentiin vähän matkaa, mutta sitten se onneksi loppui ja Nuuk juoksi taas niin kuin mitään ei olisi ollutkaan. Eli säikähdyksellä selvittiin. Mutta että päin puuta. Meidän kaahottaja.
 |
| Pahamaineinen vaikkakin kovin kaunis lenkkipolku |
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Paimentamassa
Nuuk pääsi toista kertaa tutustumaan lampaisiin viime viikonloppuna Kaisan luona Paattisessa. Olimme reissussa yhdessä Saran ja Narrin kanssa.
Pennut aloittivat, kuten ensimmäiselläkin kerralla, tutustumalla lampaisiin liinassa. Kuljetettiin lampaita aitauksen ympäri ja kierroksen jälkeen meidän tuli irrottaa lauma aidasta ja siirtää se U:n muotoiseen pienempään aitaukseen isomman aitauksen keskellä, ja tuoda lopulta sieltä lauma pois. Ensimmäisestä kerrasta poiketen Nuuk ei juurikaan enää huudellut tai riekkunut lammasaitaukseen mentäessä ja se oli alusta pitäen selvästi keskittyneempi. Teimme harjoituksen kahdesti ja toisella kerralla sujui jo oikein mallikkaasti, eikä lampaatkaan päässeet karkaamaan.
Tämän jälkeen lampaat laitettiin pienempään aitaukseen ja tarkoitus oli saada pysäytettyä koira tasapainoon eli vastakkaiselle puolelle laumaa suhteessa ohjaajaan, sen juostessa aitausta ympäri. Huomattiin, että Nuukin oli tosi paljon vaikeampi juosta laumaa ympäri oikealta, vasemmalta se oli ihan helppo juttu. Niinpä sitten juostiin yhdessä ympäri oikealta uudestaan ja uudestaan. Ja kyllä se sitten alkoi sujumaan. Myös pysäytykset onnistuivat pari kertaa ok ja Nuuk jäi tasapainoon.
Viimeisessä harjoituksessa Nuuk päästettiin ilman liinaa isompaan lammasaitaukseen, tarkoitus oli kertoa Nuukille mikä on oikea etäisyys lampaisiin ja saada se jälleen löytämään tasapaino lauman toiselta puolen. Hienosti pikkumies toimi ja ymmärsi, mistä on kyse. Kaisa sanoi, että Nuukilla vietti alkaa jo kestää sen, että sille voidaan antaa ajoittain painetta ohjaajalta ja näin ollen oikeasti opettelemaan paimentamista. Toki suuri osa harjoituksista pitää myös olla niitä, joissa painetta koiralle ei juurikaan anneta, eli aiemmankaltaisia harjoituksia.
Kivaa oli ja paljon taas opittiin uutta. Ja molemmat sekä Nuuk että Narri olivat selvästi edistyneet ensimmäisestä kerrasta. Viettiä oli tullut lisää ja samoin työskentelymotivaatiota, enää ei tullut hetkiä, että Nuuk olisi unohtunut touhuilemaan omiaan, vaan katse oli tiukasti lampaissa. Vieläköhän sitä löytäisi jostain aikaa, että ehtisi ennen lumia kerran paimentamaan..?
Helsinkiin päästyämme ajeltiin vielä Saran ja Narrin luokse Tapanilaan ja päästettiin Nuuk ja Narri pellolle leikkimään. Vauhtia riitti. Kiitos Sara ja Narri kivasta päivästä :)
Pennut aloittivat, kuten ensimmäiselläkin kerralla, tutustumalla lampaisiin liinassa. Kuljetettiin lampaita aitauksen ympäri ja kierroksen jälkeen meidän tuli irrottaa lauma aidasta ja siirtää se U:n muotoiseen pienempään aitaukseen isomman aitauksen keskellä, ja tuoda lopulta sieltä lauma pois. Ensimmäisestä kerrasta poiketen Nuuk ei juurikaan enää huudellut tai riekkunut lammasaitaukseen mentäessä ja se oli alusta pitäen selvästi keskittyneempi. Teimme harjoituksen kahdesti ja toisella kerralla sujui jo oikein mallikkaasti, eikä lampaatkaan päässeet karkaamaan.
Tämän jälkeen lampaat laitettiin pienempään aitaukseen ja tarkoitus oli saada pysäytettyä koira tasapainoon eli vastakkaiselle puolelle laumaa suhteessa ohjaajaan, sen juostessa aitausta ympäri. Huomattiin, että Nuukin oli tosi paljon vaikeampi juosta laumaa ympäri oikealta, vasemmalta se oli ihan helppo juttu. Niinpä sitten juostiin yhdessä ympäri oikealta uudestaan ja uudestaan. Ja kyllä se sitten alkoi sujumaan. Myös pysäytykset onnistuivat pari kertaa ok ja Nuuk jäi tasapainoon.
Viimeisessä harjoituksessa Nuuk päästettiin ilman liinaa isompaan lammasaitaukseen, tarkoitus oli kertoa Nuukille mikä on oikea etäisyys lampaisiin ja saada se jälleen löytämään tasapaino lauman toiselta puolen. Hienosti pikkumies toimi ja ymmärsi, mistä on kyse. Kaisa sanoi, että Nuukilla vietti alkaa jo kestää sen, että sille voidaan antaa ajoittain painetta ohjaajalta ja näin ollen oikeasti opettelemaan paimentamista. Toki suuri osa harjoituksista pitää myös olla niitä, joissa painetta koiralle ei juurikaan anneta, eli aiemmankaltaisia harjoituksia.
Kivaa oli ja paljon taas opittiin uutta. Ja molemmat sekä Nuuk että Narri olivat selvästi edistyneet ensimmäisestä kerrasta. Viettiä oli tullut lisää ja samoin työskentelymotivaatiota, enää ei tullut hetkiä, että Nuuk olisi unohtunut touhuilemaan omiaan, vaan katse oli tiukasti lampaissa. Vieläköhän sitä löytäisi jostain aikaa, että ehtisi ennen lumia kerran paimentamaan..?
Helsinkiin päästyämme ajeltiin vielä Saran ja Narrin luokse Tapanilaan ja päästettiin Nuuk ja Narri pellolle leikkimään. Vauhtia riitti. Kiitos Sara ja Narri kivasta päivästä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)