AGILITY = VAAN NIIN KAIKISTA PARASTA!!!

Siinä tärkein (ja ainoa?) Nuukin osaama matemaattinen kaava. Torstaina käytiin aksaamassa HSKH:n treeneissä ja voi että, niin kuin otsikkokin sanoi, kivaa oli! Pitkästä aikaa agilitytreenit! Saisko aina vaan aksata, eikä tähdä mitään muuta? Siihen on niin helppo löytää motivaatiota niin koiran kuin ohjaajankin ja molemmilla on suupielet korvasta korvaan aina treenin jälkeen :)

Treenattiin radanpätkää, jossa keskityttiin itsenäisiin takaakiertoihin, eli ohjaaja lähtee liikkeelle mahdollisimman nopeasti lähetettyään koiran takaakiertoon. Luontaisesti olisin ohjannut niistolla koiran tässä tilanteessa, mutta miksi ihmeessä jäisin esteelle odottamaan kun Nuuk näköjään tekee esteen ihan itsenäisesti ja vieläpä nopeammin, kunhan ohjaaja vaan muistaa pitää liikkeen jatkuvana eikä töksähtele varmistelemaan. Eli hyvin meni!

Sanna veti vielä meidän tunnin perään teoriapainotteisen tunnin kontakteista kaikille halukkaille ja jäätiin vielä kuuntelemaan josko jotain uutta tulisi esille. No, eipä tullut juuri uutta asiaa, mutta kertaus on opintojen äiti. Yleisesti puomin ja A:n kontaktit on meillä aika hyvin hanskassa, tosin kun Nuukilla radalla kierrokset ja vauhti kasvaa, saattaa se singota liian lujaa alastulolle pysähtyäkseen napakasti ja valuu takajalat maahan asti, pysähtyy kyllä. Mutta tän korjaus on vaan toistojen määrästä kiinni, luulisin. Keinuahan olen tässä jo useampaan otteeseen manaillut ja katsottiin sitä yhdessä Sannan kanssa sitten eilen. Edellisen kerran tehdessä Nuuk jopa hyppäsi pois keinulta kesken, mutta nyt teki kuin tekikin sen kunnolla. Vähän hidas se on, ei voi mitään, sillä siirtää painoa taakse keinun keikautuksen ajaksi (niin kuin näkee monen kisaavankin koiran tekevän), mutta riemuvoitto on se, että se teki sen turhia hermoilematta. Sitten tehtiin Sannan avustamana puolivälistä alas asti useita toistoja, näissä ei mitään ongelmaa. Ensi kerralla otetaan putkelta vauhtia ja kerätään muutenkin rohkeutta, niin eiköhän se sieltä ala löytyä. Onhan ne muutkin esteet löytyneet :)

Perjantaina käytiin tekemässä jälki samoille niityille kuin viimeksikin. Edelleen namit joka askeleella, askeleet vähän pidempiä kuin viimeksi, tarkoitus oli keskittyä tarkemmin omaan liinatyöskentelyyn. Jäljen pituus noin 70m ja annoin vanhentua n. 30min. Eli taas oli haastetta vähän enemmän viime kertaan nähden. Nyt teki heti alkuun paremmin ja rauhallisemmin töitä, eli rynnimistä oli selkeästi vähemmän kuin edellisellä kerralla. Kuitenkin sitten kun astui pari askelta harhaan jäljeltä, alkoi ihan vimmatusti pyöriä ja yritti palata jälkeä takaisinpäin. Tästä kuitenkin aina autoin takaisin nenän menosuuntaan ja annoin uuden käskyn, mistä lähti etenemään taas hyvin. Nuuk keskittyi kaikenkaikkiaan hyvin ja ainoastaan kerran nosti nenän maasta kun Okko liikkui kameran kanssa vieressä.

Viikonloppuna käytiin vielä aksailemassa ja tehtiin taas keinua. Ensimmäisen kerran teki hyvin ja reippaasti, mutta keinu oli taas erilainen kuin viimeksi ja rämähti alastullessa niin, että seuraavilla kerroilla selvästi himmasi taas. Höh. Mutta muuten kiva treeni. Nostin ensimmäistä kertaa rengastakin ylemmäksi ja hyvin teki, ei mitään sivuista tai ali hyppimisiä.

Ensimmäiset HPH:n keskiviikkotottikset

Mehän mentiin! Eli seikkailtiin Nuukin kanssa Taliin HPH:n tottistreeneihin. Ja ihan mahdottoman jännää oli. Olen tainnut mainitakin, että joo joo, häiriöherkkyyttä on noin ylipäätäänkin ilmassa. No eilen sitten mentiin paikalle Talin treenikentälle ja huomasin ensimmäisenä, että Vermossa on ravit ja raviratahan on ihan miltei kentän vieressä. Joo ja sit seuraava huomio oli, että tosiaan frisbeegolfrata kulkee treenikentän ympäri. Ja sit lisäks kenttä oli vielä hieman mutainen ja märkä, eli summa summarum, huipputottista oli meiltä odotettavissa... Nuuk on alkanut reagoimaan (uuden vuoden jälkeen...) enemmän tai vähemmän erilaisiin ääniin ja frisbeegolfkorin kilahdukset ja Vermon kuulutukset ei sitten olleet niitä kaikkein tutuimpia. Eli pöhistiin vähän niille ja kerran karattiinkin kentän laidalle haukkumaan epäilyttävälle golffarille. Ja sit se samaan aikaan paikallaolossa ollut narttukin olisi kiinnostanut. Voi nolo, tuli hieman lannistunut olo. Mutta saatiin kyllä hyviä vinkkejä ja rohkaisua, että kyllä se siitä asettuu, pitää vaan saada koiralle se tekemisen meininki, mikä siltä kyllä myös onneksi löytyy.

Tehtiin siis perusasentoja, seuruuta ja liikkeestä maahan- ja istumaanmenoja, sekä lopuksi luoksetuloa. Seuruun imutukseen saatiin vinkiksi, että pitää kääntää kättä ulospäin namia annettaessa, jottei koira ala poikittamaan. Poikittamista en tietty ole yksinään treenaillessa oikein huomannut, joten keskitytään jatkossa tähän. Liikkeestä istumiset meni hyvin, tehtiin siis vain niin, että peruutetaan koirasta poispäin, koira liikkuu vapaasti mukana, ja tästä käsky. Maahanmenot tehtiin samoin, nämä myös hyvin, mutta palkkaus pitäisi saada nopeammaksi niin, ettei koira ehdi juuri ennen palkkaa nostaa kyynäriä ylös maasta. Menee maahan ja pysyy siis hyvin, mutta palkkaa annettaessa nousee vähän. Luoksetulossa mun tulisi keskittyä pääsemään käsimerkistä eroon. Nuuk ei vieläkään yhdistä käskyä 'tule' oikeaan toimintaan, vaan ennemminkin kädet toimivat sille merkkinä mitä tehdään. Tähän saatiin ideoita muuttamalla palkkausta namista leluun niin, että esim. pallo leuan alle ja kädet sivulle. Palkka siis tulee edelleen oikeasta suunnasta ja käsillä ei enää olekaan merkitystä. Tämä toimi ihan hyvin muuten, paitsi Nuuk jätti mielellään vähän liikaa väliä, eli ei tullut yhtä tiiviisti kuin namilla. Saatiin kuitenkin selkeitä ja konkreettisia neuvoja, joilla on hyvä jatkaa.

Ja just kun valittelin, että meillä ei ole tokoryhmää, niin nyt niitä treenipaikkoja tulee sitten ovista ja ikkunoista. Päästiin HSKH:n kisaamaan tähtäävien tokoryhmään, joka aloittaa nyt toukokuun alusta. Ja pari päivää myöhemmin saatiin ilmoitus, että meille on varattu treenipaikka kennelpiirin tokolupaukset-ryhmässä. Treenit olisi kuitenkin samana päivänä samaan aikaan, joten valittiin nyt oman seuran koulutus, kun olin sen jo ehtinyt vahvistaa. Eli nyt on sitten koulutuksia, kunhan ehtii itse välissä treenatakin...

Ja nyt on myös antibiootit loppu, eli vähitellen voitaneen jatkaa taas aksatreenejäkin, jos näyttää, että koira pysyy koossa.

Agikisaturisti

Viikonloppu kului mun osalta HSKH:n agikisoissa töissä ollessa, kumpanakin päivänä. Nuuk pääsi mukaan fiilistelemään halliin, seuraamaan kisoja ja treenaamaan rauhoittumista. Rauhoittuminen sujui jo paremmin, vaikka edelleen välillä sinkoili hihnassa, kun vieressä toiset kiiti radalla. Ja ne tutut ihmiset ovat niitä pahimpia, minkäs teet kun ei vaan pysty olemaan rakastamatta..!

Ja käytiin me vähän piipahtamassa agikentälläkin siinä sivussa, mutta ihan vähän vaan. Antibioottikuuri kun on vielä meneillään, niin ei mitään hurjia revittelyjä tehty, mutta muutama toisto niistoja, keppejä ja puomin kontakteja. Ja pari kertaa taas niin pelottavaa keinua. Pentukeinu (leveä ja matalampi, pinta liukua estävää huopaa) sujui ihan ok, mutta vaneripintainen oikeissa mitoissa oleva keinu... Ei vaan pysty. Vähän matalana ja hiljaa, niin just ja just. Tää otetaan kyllä nyt kesäkauden avajaisten kunniaksi tehotreeniin keppien ohella, heti kun saadaan Nuuk terveeksi. Keskittyminen oli tällä kertaa ihan priimaa, eikä viereisten kenttien koiriin kiinnitetty mitään huomiota, hyvä.

Loppuun vielä terveyspäivitys, Nuuk on tosi pirteä ja reipas, eikä sen olemuksesta enää huomaa mitenkään, että se sairas olisi, mutta silti edelleen vatsa on löysällä. Antibioottikuuria on vielä pari päivää jäljellä, joten seuraillaan tilannetta, josko se siitä sitten rauhoittuisi, kun kuuri loppuu.

Jälkeä edelleen

Oho, keskiviikkona oli kolmas päivä peräkkäin nenätyötä. Tällä kertaa käytiin vähän kauempana kotikulmilta, jotta saatiin tehtyä pidempi jälki mudattomalle ja lätäköttömälle niitylle. Jäljen mitta oli nyt noin 50m ja sen annettiin vanhentua noin puoli tuntia. Nuuk työskenteli selvästi paremmin kuin lyhyillä jäljillä, tosin välillä oli aika sähläystä, myös ohjaajan osalta, kun en aina tiedä kuinka näihin rynnäköihin tulisi suhtautua. Ja kun minä en ollut ihan kartalla, että milloin koira tempaisee eteenpäin, sain aikaan liinan kiristymisen ja yleensä siitä johtuen Nuuk kääntyikin perä menosuuntaan jäljellä... Mun pitäisi kai olla tarkempana. Sain kuvaajan matkaan, joten tässä nyt todistusaineistoa, joka paljastaa myös sen sähläyksen määrän... Jäljen alussa oli namiruutu, mistä alun pyöriminen ja hyöriminen johtuu. Mut hei, kaikesta huolimatta kivaa oli :) Vinkkejä ja kommentteja otetaan ilomielin vastaan.

Me liityttiin Helsingin Palveluskoiraharrastajiin (HPH) ja jonotetaan nyt sit paikkaa niin jälki- kuin hakuryhmäänkin, saapa nähdä löytyykö meille tälle kesälle tilaa. HPH:n yksi treenikenttä sijaitsee Talissa, joka on ihan kävelymatkan päässä meiltä. Mahtavaa, jokin treenipaikka, johon mennäkseen ei välttämättä tarvitse autoa. Siellä pyörii nimittäin myös tottisryhmä, mutta katsellaan mihin kaikkeen meidän aika riittää... :)

Toipilas jäljestää

Kyllä ne mun ensifiilikset ihan totta olivat, eli antibioottien myötä Nuuk on jo selvästi pirteämpi ja puuhailee jo entiseen malliin. Kyllä mulla jo ikävä tätä touhukasta kaveria olikin <3 Ja happeakin riittää meidän asunnossa paremmin, eli suolistokaasut ovat eläinlääkärin lupauksen mukaan vähentyneet :)

Maanantaina illalla Nuuk oli jo niin virtaa täynnä, että jotain tekemistä piti keksiä. Kovinkaan pitkälle lenkille kun ei toipilaan kanssa oikein viitsinyt lähteä, käytiinkin sitten vähän muistelemassa miten se nenä toimii, eli tein pari lyhyttä jälkeä golfkentän reunaan. Aluksi Nuuk ihmetteli mistä oikein oli kyse, mutta nopeasti homma kuitenkin muistui mieleen ja sama vauhti ja vimma oli päällä kuin viime syksynäkin. Eli aikamoista ryysimistä, nenä pysyy kyllä maassa, mutta puolet nameista jäisi kyllä syömättä, jos Nuukin vauhdin mukaan menisi. Teinkin sitten niin, että kun vauhti kasvoi minusta liikaa, otin Nuukin luokse ja odotin, että rauhoittui, sitten päästin uudelleen jäljelle. Valitettavasti tein vähän liian lyhyet jäljet, sillä juuri kun vähän niin kuin oikeaa menoa alkoi löytyä, jälki loppui. Mutta tää olikin nyt vaan ihan mielenvirkistämiseksi.

Eilen jätettiin agilitytreenit väliin sattuneesta syystä ja tehtiin sitten taas nurmelle pari jälkeä, tällä kertaa vähän pidempiä, mutta vieläkin lyhyitä (n.15-20m). Namit on siis edelleen joka askeleella ja askeleet ovat lyhyellä etäisyydellä toisistaan, eikä jälki ole ehtinyt muutamaa minuuttia pidempään juurikaan vanhentumaan. Nuuk oli ihan into piukeana, eikä meinannut millään malttaa odottaa. Ja saman tien sellainen neliveto käyttöön, kun pääsi jäljelle. Eli motivaatio on kyllä kohdillaan, mutta mitenkäs se rauhallinen työskentely? Käytössä oli sama taktiikka kuin edellisenä päivänä, eli koira luokse ja kun rauhoittui, niin uudelleen jäljelle. Tää ei kuitenkaan tietenkään saa muodostua tavaksi, että sen kuin ryysit ja sit välillä otan sut rauhoittumaan ja sit taas ryysit. Ei hyvä. Ehkäpä parempi tapa olisi tehdä jäljestä suosiolla jo heti vähän vaikeampi, ettei se ole koiralle niin itsestäänselvä, että sen kuin pyyhkii menemään ja saa loppupalkan? Kokeillaan.

Huhuu, onko täällä ketään?

Ollaan me täällä joo, vaikkei meistä blogin puolella mitään ole hetkeen kuulunutkaan.

Pääsiäisviikonloppuna käytiin Liedossa Kaisan luona paimentamassa. Tämä ei kyllä tällä kertaa juurikaan sujunut, sillä Nuuk kävi jotenkin ihan ylikierroksilla, enkä saanut kuin hetkittäin laskettua sen virettä riittävästi, jotta olisi pystynyt työskentelemään. Apuna mukana ollut narttukoira Heilikin kiinnosti Nuukia välillä vähän liikaa. Teimme lenkin metsässä lampaiden kanssa, jonka jälkeen koira autoon tauolle. Kun lampaat kuljetettiin lampolaan, hain Nuukin uudelleen mukaan ja siellä pystyi jo rauhoittumaan, vaikka lampaita ja koiria lähellä olikin. Nyt täytyy ottaa time out tän paimennuksen suhteen. Kun osataan paremmin rauhoittua, voidaan lampaitakin taas mennä katsomaan.

Aksailtu me ollaan ahkeraan, ja edistyttykin. Kepit on edelleen työn alla, samoin kuin keinu, joka on vaikeista vaikein. Aina välillä Nuuk tekee sen jo hyvin, ja sitten tas seuraavassa hetkessä himmailee. Oreniuksen tiistai-illan treeneissä ollaan edelleen käyty ja käydään jatkossakin. Tuntuu, että ne treenit on niitä tehokkaimpia, jotka vievät meidän agilityä erityisesti ohjaajan kannalta eniten eteenpäin. Me päästiin myös aluevalmennusryhmä Target 2 Learning to Train-ryhmään, niin kuin taisin aiemmin jo mainitakin. Meidän valmentajaksi valikoitui Niina-Liina Linna ja Niinun treenejä alkaa nyt sitten toukokuusta lähtien olemaan kerran tai kaksi kuukaudessa. Jännää.

Tokoilut on nyt vähän ollut viime aikoina niin ja näin. Seuruu ei oikein edisty. Kun namit on kädessä, tekee hyvin, kun namit on esim. toisessa kädessä, kontakti lopahtaa ja seuruusta tulee väljää tms. Pöh. Varmaan tarvitsisi tehdä vaan enemmän. Tällä hetkellä ei olla missään ryhmässä treenaamassa ja se sit jotenkin näkyy, kun en aina tiedä, miten veisin mitäkin asiaa eteenpäin. Noutokapulan kanssa ollaan pidennetty pitoaikaa ja yritetty keskittyä rauhallisuuteen, Nuuk mielellään nostaa kapulan, mutta sylkäisee sen sit pois jos ei lupaa(=naksua) heti kuulu. Tää on kuitenkin edistynyt, sillä nyt Nuuk jo malttaa istua kapula suussa sekunteja sekunninsadasosien sijaan. Luoksetulossa tulee eteen muuten ihan kivasti, mutta jättää kunnon välin. Ollaan tehty aika paljon ihan lähietäisyydeltä tehtäviä 'tiivistämisiä', näissä tulee hyvin lähemmäs.

Viime lauantaina me piipahdettiin SBCAK:n järjestämässä Match Showssa. Tarkoitus oli mennä paikalle vaan olemaan koiratapahtumassa, Nuukin kanssa kun edelleen on tekemistä siinä rauhoittumisessa ja ihan vaan käyttäytymisessä, kun muita koiria on paikalla. Väkeä oli kuitenkin sen verran vähän, että ajattelin, että miksikäs ei ja ilmoitin meidän mukaan. Nuuk sai ensimmäisessä kehäpyörähdyksessä sinisen nauhan: muuten hyvä, mutta 'liikkui sidotusti'. Toisessa sessiossa Nuuk seisoi niin kauniisti, vaikka jengiä oli kehässä vaikka kuinka. Ja sit me saatiinkin juosta monta kertaa kehää ympäri, sillä lopullinen sijoitus oli sinisten 2. Oho, ja siitä sai vielä palkinnoksi narulelun! (Ja jotain pokaaleita ja ruusukkeita, mutta mitäs niillä tekis...) Hyvä päivä, seuraava ei sit niinkään.

Nimittäin, niinkuin me luultiin jo sairasteluista päässeemme, niin Nuukin kanssa vietettiin eilinen aamupäivä ja osa iltapäivästäkin Mevetin odotushuoneessa. Nuukilla on ollut vatsan kanssa vaihtelevasti ongelmia nyt pari viikkoa ja viimeksi lauantaina Maijan kanssa oli puhetta, että joo sellaista on liikkeellä. Nuukilla on ollut vatsa löysällä ja vaisuhko se on ollut ajoittain myös, mutta sitten heti seuraavassa hetkessä kuitenkin innolla menossa mukana. Anaalit sillä oli täyttyneet ja ne tyhjensin, kun välillä takapäätään jotenkin vähän kummallisesti kannatteli. Ajoittaiseen vaisuuteen se ei kuitenkaan tuntunut vaikuttavan. Eilen aamulenkillä Nuuk sitten meni kesken kaiken maahan ja alkoi vinkua. Ei liikkunut mihinkään, vaikka nameilla yritin houkutella. Ei siinä sit mitään, koira syliin ja kodin kautta lääkäriin. Pitkän odottelun, verikokeiden ja enemmän kuin mielenkiintoisen 'otapa koiralta pissanäyte'-seikkailun jälkeen diagnoosiksi saatiin pitkittynyt suolistotulehdus, kun tulehdusarvot olivat koholla. Antibiootit ja Antepsinit lääkkeeksi ja kotiin parantumaan. Olisi siis pitänyt mennä vaan aikaisemmin lääkäriin... Lääkäri totesi myös, että Nuukin eturauhanen oli isohko. Nuukhan on ollut viime ajat todella kiinnostunut tytöistä ja hajuista ja lääkäri sanoi, että toisinaan nuorillakin uroksilla saattaa esiintyä eturauhasvaivoja, jos hormonitoiminta on erityisen vilkasta. Ja eturauhasvaivat taas saattavat aiheuttaa anaalirauhasten täyttymisen. Nyt kuitenkin anaalirauhaset olivat ok, eikä tunnusteltaessa myöskään aristanut eturauhasia. Lääkäri totesi, että kannattaa seurailla tilannetta niiden osalta.

En tiedä olenko vain yltiöpositiivinen, mutta mun mielestä jo illalla Nuuk oli selkeästi pirteämpi. Eli antibiootit näyttäisivät auttavan. Mitään sen kummempaa syytä tähän tulehdukseen lääkäri ei keksinyt, aiemmin sairastetusta kennelyskästä alentunut vastustuskyky tietty saattaa olla osasyyllinen. No, nyt on kotona potilas-Nuuk, joka muuten päästelee ihan järjettömän pahan hajuisia pieruja, tuntuu että henki salpautuu. Nuuk itsekin vaihtaa huonetta hajun takia! Lääkäri rauhoitteli, että suolistokaasut vähenevät heti, kun bakteerikanta vähenee. Sitä odotellessa...