keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Me harjoitellaan kaikenlaista, kuten olemista. Ja sit mahavaivoja.

Niin, nyt ollaan keskitytty oikein olan takaa olemiseen. Vaikka kissaeläimiäkin olisi lähellä. Ja hyvinhän se jo sujuu. Tulin siihen tulokseen, että pidemmän päälle joka iltaiset haukunnat saattavat alkavat naapureita ja meitäkin hieman haittaamaan... Näin ollen ollaan laitettu tehotreeniin pelkkä rauhassa oleminen ja luopuminen. Ja oho, nyt ei enää haukuta tai jos joskus vähän erehdytään, niin pyynnöstä lopetetaan. Huippua :)

Hihnakävelyä harrastetaan myös päivittäin ainakin jonkin verran. Vähän pidempiäkin lenkkejä ollaan tehty Pikku Huopalahden suuntaan. Ensimmäinen ja viimeinen 200m on vaan niin mahdoton veto päällä, että matka etenee noin kolme metriä kerrallaan. Nuuk pitää myös järjetöntä meteliä, kun matkanteko keskeytyy, jos pikkukelpi vetää. Ainakin saadaan paljon katseita ohikulkijoilta, jotka ihan tarpeettoman usein kokee tarpeelliseksi myös tulla juttelemaan ja silittelemään pentua. Tämä ei sinänsä auta tilannetta yhtään, kun itse yrittää olla pennulle ihan tylynä ja sit pentu saakin kymmenkertaisesti huomiota muualta, ja vetää lisää. No, onneksi muuten kuin kodin lähistöllä jo kyllä kuljetaan ihan hienosti.

Ja sit me ollaan naksuteltu istumista, seisomista ja kontaktia. Aika paljon kaikkea, mutta kun Nuuk tuntuu niin nopeasti keksivän idean juttuun jos toiseenkin. On se niin super.

Eilen päivällä Nuuk oksensi ruoan. Ihmettelin, että mistäs moinen, mutta myöhemmin jo vähän huolestuin kun seuraavakin ruoka tuli ylös. Pentu oli ihan pirteä kuten ennenkin ja söi hyvällä halulla, eli mistään kovin vakavasta ei voinut olla kyse. Illalla annoin koko ruoan kädestä ja se pysyi onneksi sisällä. Nuukilla on tapana pistellä ruoka kupista aika vauhdilla, joten hotkimista nyt rajoitetaan lähitulevaisuudessa, jospa se oli syynä. Tai sit se oli napannut jostain jonkun pöpön. Mistä näistä tietää. Onneksi pentu on taas kunnossa :)

Korvat on nyt myös virallisesti pystyssä, enää ei toinenkaan lerpata.

3 kommenttia:

  1. Meillä on kaikki oksentaneet pentuna välillä ruokaansa, myös Noah muutaman kerran. Helposti tulee oksennus jos ruokailun jälkeen alkaa kovasti riehua... ei se ole vaarallista. Saavatpahan kokea syömisen ilon uudestaan ;)

    VastaaPoista
  2. Täällä vertaistuki: kotiinpäin kääntyminen aiheuttaa järkkyä vetämistä plus vinkua ja huutoa. Jos te pääsette kolme metriä kerralla niin me ehkä kaksi.

    VastaaPoista
  3. Me harjoitellaan remmilenkkeilyä namien kanssa eli aina välillä kun kävelee fiksusti vierellä vetämättä, vahvistan paikkaa antamalla namin, jos vetää, pysähdyn ja kutsun luokse, jatketaan matkaa ja kun taas kävelee fiksusti kehun ja annan namin. Aina välillä palkkaan lenkillä myös kontaktista kun kävelee vierellä ja tuijottaa silmiin :)

    Noahlla ei ainakaan vielä ole ollut suurta tarvetta vetää remminlenkeillä.

    VastaaPoista