tiistai 8. maaliskuuta 2011

Mammat ja mummut - check. Sydäntenvaltaaja hoiti homman.


Nuuk on nyt sitten sulattanut sydämiä jälleen, kun vietimme viime viikonlopun sukuloiden ja vähän kavereitakin tavaten. Lähdimme sopivasti ruuhka-aikaan juna-asemalle, mutta ihmisvilinästä huolimatta Nuuk kulki ihan kiltisti vieressä ja pääsimme kaikkine kantamuksinemme junalle. Lemmikkivaunu petti pahemman kerran, ei siellä ollutkaan keitään muita eläimellisiä kuin minä Nuukin kanssa. Olin varustautunut mahdottomaan hulinaan, jota ainakin ajoittain on lemmikkivaunussa koettu, mutta ei. Tylsän rauhallisesti me molemmat sitten nukuttiin koko matka. Nuuk jopa niinkin sikeästi, ettei sitä meinannut hereille perille saavuttaessa saadakaan. Vastassa asemalla meitä odotti mun vanhemmat, jotka oli kyllä helppo pienen kelpiepennun hurmata..!






 

Lauantaina kävimme mummulassa ja Nuuk riemastutti ja ihastutti taas kerran kaikkia :) Kävimme myös jäällä auringonpaisteessa kävelyllä molempina päivinä. Pentu loikkii ja hyppii vapaana ollessaan niin, ettei sitä tahdo edes valokuvaan saada. Ja näyttää ihan hassulta. Teimme myös hyviä hihnalenkkejä, ilman vetämistä. Kotipuolessa vetämistä kyllä edelleen jatketaan aina kun nenä kääntyy kotia kohti. Vähitellen, vähitellen. Sisällä ja takapihalla namitellen Nuuk kyllä kulkee ihan hienosti.

Kotona ollaan jatkettu perusjuttujen harjoittelua, istumista ja seisomista, kontaktia sekä luopumista, luoksetuloa ja kosketusalustaa. Lisäksi ollaan opeteltu olemaan ryntäilemättä ovista ja odottamaan rauhassa. Ja olemaan yksin. Yksinolot sujuu kyllä jo tosi hienosti, eikä pissojakaan ole tullut työpäivien aikana sisälle kuin kerran.


Kotia olemme sitä myöden tehneet pentuturvalliseksi, kun on ollut tarvetta. Nyt tultiin siihen tulokseen, että kengät laitettiin eteisessä kannellisiin laatikoihin. Ettei tarvitse koko ajan olla kieltämässä, kun niitä on niin kiva Nuukin mielestä käydä sieltä hakemassa. Samoin iso kukkaruukku, joka kiinnostaa jatkuvasti myös kissoja, nousi lattialta, kun multaa oli saman päivän aikana lakaistu parikymmentä kertaa... Sohvapöytä on pysynyt paikallaan, vaikka sitä aina silloin tällöin järsitäänkin. Ja ehdottomastihan koira ei mene meillä sohvalle. Paitsi joka päivä kissojen perässä. Nuuk pomppasi kerran jo myös sohvalta ikkunalaudallekin. Että sillä tavalla, reipas poika :) Kylpyhuone sentään on pysynyt suurin piirtein Nuukin ulottumattomissa, se kun on lattialämmityksen ansiosta meillä kissojen valtakunta.

1 kommentti:

  1. Oli mukava tavata Tampereella! Nuukpentupikkuinen tosiaan hurmasi suloisella ja vilkkaalla olemuksellaan - ja pääsi myös Unnun kanssa Pyynikille tutuille vanhoille lenkkipoluille :)

    VastaaPoista