maanantai 28. toukokuuta 2012

Puomia ja keppejä

Eilen käytiin Narrin ja Saran kanssa Ojangossa aksakentällä pyörähtämässä. Aurinko paistoi, oli kuuma ja koirat oli hetkessä ihan läkähdyksissä. Ennen treeniä ei annettu koirien leikkiä, vaan mentiin heti kentälle. Tehtiin kentällä aluksi yhtäaikaisesti toinen toisessa päässä ja toinen toisessa. Nuuk yllätti, olin varma, että karkaa Narrin luokse, mutta ei! Vilkuili välillä palkkauksen jälkeen, mutta ei lähtenyt ja teki hienosti pientä kuviota parin hypyn ja putken kanssa. Tauon jälkeen tehtiin puomia Niinun ohjeilla ja Sara avusti palkkailemalla namilla puomin päähän ja mä yritin sijoittua aina vähän eri kohtaan. Hieman se mun mielestä nytkin aina himmaili puomin lopussa, jos jäin taka-alalle, kuten viimeksi Satulinnassakin. Malttoi kuitenkin hyvin kontaktilla, kun heitin lelun eteen ja katseesta palkkaan vapautus. Nuuk syöksyi vapautuksesta kyllä aina lelulle, mutta ei välttämättä tarttunut siihen, itse menin perässä ja leikittiin. Viimeisellä toistolla sitten tarttui ja ravisteli raivokkaasti, jes! Lopuksi tehtiin vielä parit kujakepit (kuja tosi kapeana), jotka Nuuk pujotteli hyvin. Tästä treenistä jäi hyvä mieli :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti