Mitäs sitten tehdään kun se hihnakäytös vaan on kamalaa?

Tasaisin väliajoin täällä vaikeroin hihnakäyttäytymisen vaikeudesta. Välillä se sujuu ihan mainiosti ja aina välillä ei sitten niin ollenkaan. Yksin liikuttaessa ongelmaa ei ole, Nuuk ei vedä ja käyttäytyy muutenkin esimerkillisesti. Ihmiset, autot, pyöräiljät, kaikki on ihan ok, mutta ongelmia ilmaantuu, kun jokin toinen nelijalkainen saapuu näköpiiriin. Jos toinen koira yhtään provosoi, räyhää Nuuk varmasti takaisin, ja vaikka ei provosoisikaan, niin välillä huudellaan silti. Eli siis klassinen ohitusongelma?

Olen muutamaankin otteeseen jo miettinyt ohituskurssille menemistä, mutta luulenpa, että siellä tuskin kuitenkaan saadaan tätä ongelmaa esille. Nuukhan tekee todella keskittyneesti mm. tokon ryhmätreeneissä töitä, vaikka samassa pienessä hallissa on kymmenen muuta koiraa. Olenkin tulkinnut, että lenkillä Nuukilla on täysin eri moodi, kuin koulutuskentälle tai -halliin mennessä. Tämä tuli esille mm. viimeksi kun oltiin lenkkipolun varrella olevalla kentällä, jolla ei olla koskaan aikaisemmin treenailtu ja yritimme tokoilla Iitun ja Valon kanssa. Nuuk ei aluksi osannut ollenkaan virittyä treenimoodiin, ja haukkui tauotta muutaman minuutin turhautumistaan, kun meidänhän piti olla lenkillä ja tuolla on vielä tuo leikkikaveri. Se, että lenkille lähdettäessä moodi on eri kuin treeneihin lähdettäessä on tietty siinä mielessä hyvä, että lenkillä koirakin voi ottaa rennommin kuin treeneissä, mutta se että Nuuk liittää siihen mahdollisuuden huudella muille ja olla kuuntelematta, on kerrassaan ikävää ja on monesti johtanut ikäviin tilanteisiin. Olenkin miettinyt, että olenko tietämättäni vahvistanut tätä käyttäytymismallia, vaikka tarkoitus on ollut päästä siitä eroon. Alun perin suhtauduin tähän toimintaan välinpitämättömästi, sanoin että höpö höpö ja nyt mennään ja kun Nuuk otti kontaktin, palkkasin. Kun kuitenkaan toimintamalli ei muuttunut mihinkään ja muille koirille huutelu vaan jatkui, otin ohitettaessa tavakseni lyhentää hihnaa ja jo ennalta sanoin tiukemmin. Jos huutelua esiintyi, kielsin. Nyt kun aikaa on jonkin verran kulunut, olen todennut, että tämä keino ei ainakaan ole ollut meille sopiva, sillä koira jännittyy jo siinä vaiheessa, kun lyhennän hihnaa ja sanon ’nätisti’, ja siis myös huutaa vastaantulijalle varmemmin. Toki Nuuk on nyt juuri ’siinä iässä’ ja kaikenlaisia pöhinöitä esiintyy ajoittain muutenkin, mutta tämä on sen verran rasittavaa, että asialle on tehtävä jotakin.

Näin ollen olemmekin palanneet ihan alkuun, pikkupentutreeneihin. Jokaisella lyhyellä pissakäynnilläkin mulla on namit ja naksu mukana, ja pienestäkin kontaktista tai muusta pyydetystä toiminnasta Nuuk saa palkkaa. Eli Nuuk saa aika paljon namia, käytännössä kaiken ruokansa tätä harjoitellessa. Tarkoituksena on siis pyrkiä sekoittamaan Nuukin treeni- ja lenkkimoodia niin, että se ei voi koskaan tietää milloin tehdään jotain kivaa, treenataan ja leikitään, vaikka lenkillä oltaisiinkin. Kuulolla siis kannattaa olla. Ja aina koiran tullessa näköpiiriin, siitä luovutaan ja tehdään jotain kivaa sille haukkumisen sijaan. Parasta tässä on se, että jotain edistystäkin on jo havaittavissa. Toisella puolen katua kulkevat koirat saavat mennä rauhassa ja vastaantulevistakin luopuminen onnistuu selvästi helpommin kuin aiemmin. Näihin tosin otetaan vielä reippaasti etäisyyttä. Ja toistaiseksi pupuista ei vielä puhuta ja hevoset on edelleen aika jänniä.

Eli jatketaan harjoituksia.

Agitreenit meni muuten eilen tosi kivasti!