Miltei loman alussa oli kauan odotettu kelpieiden Maiskis-leiri, joka kuitenkin, kuten arvata jo saattaakin, päättyi meidän osalta sitten hiukan köpelösti. Nimittäin hetki sen jälkeen kun saavuimme Nuukin kanssa leiripaikalle, onnistui Nuuk livahtaa leikkimään Visan kanssa ja jokin, ehkä taluttimen lukko tms. repäisi vasempaan takareiteen ikävän haavan, josta lihas paistoi. Jes. No siinä aikani pohdittuani päätin katsoa tilannetta seuraavaan aamuun, oltiinhan me sentään vasta tultu ja kaikkea. No, suihkuista ja puhdistuksista huolimatta aamulla tilanne näytti entistä ikävämmältä, kun haava oli päässyt tulehtumaan. Lähin päivystävä eläinlääkäri kun oli Turussa, päätimme jättää leikin kesken ja lähdimme saman tien kotiin Mevetin kautta. Todettiin kuitenkin, että enää on turha lähteä haavaa tuoreistamaan, kun sen koko tuplaantuisi, joten avohaavana suihkutellen hoidetaan antibioottikuurin kera. Että näin. Kyllä me perjantai-iltana ehdittiin Lehtisen Lotalle näyttää meidän seuruuta, joka kyllä oli kamalaa laahustelua, Nuuk taisi olla aika poikki lämmöstä, matkasta, kaikkien kelpien seurasta ja ei se haavakaan varmaan mukavalta tuntunut. Todettiin, että tokossa kannattaa kiinnittää jatkossa paljon huomiota Nuukin viretilaan.
No, masennuksen partaalla päätettiin kotiin jouduttuamme, että hitto vie, mehän ei tänne jäädä murehtimaan, vaan lähdettiin hetimmiten kohti Päijänteen aaltoja. Loman paras päätös! Neljän päivän reissu vesillä sujui Nuukilta jo mahtavasti, se oli veneessä jo ihan kotonaan. Päivän paikallaan olo purkautui aina valtavana riemurallina satamaan päästyämme. Vesillä tuuli viilensi mukavasti, vaikka ilma oli kuuma, eikä koirankaan olo ollut tukala. Tuulta oli välillä aika paljonkin ja puuskissa vene kallisteli oikein kunnolla, mutta Nuuk ei tainnut kallistelua luun pureskelulta edes huomata! Loppulomasta piipahdimme myös Suomenlahdella, eli Nuuk alkaa olla jo aika kokenut merenkävijä. Ja erityisen kokenut sylikoira reilusta 15kg:stään huolimatta :)
Haava lähti paranemaan hienosti, ja jo viikon jälkeen se oli lähes ummessa. Kävimme mummulassakin, jossa Nuuk pääsi viettämään todellista vapaaherran elämää. Se juoksenteli pitkin tonttia ja aina kun tuli nälkä, saattoi mennä mummun helmoihin ja 100% varmuudella sai mahaan täytettä. Oi että! Siinä olikin pikkukelpille sitten vähän kertomista, kun palattiin kotiin, että mitenkäs se homma jos toinen menikään. Nuuk kun nautti vapaaherran elämästään niin, että yritti jo ryhtyä Munkkiniemen kreiviksi. No, pienten keskustelutuokioiden jälkeen Nuukillekin alkoivat vanhat käytöstavat muistua mieleen...
Ollaan me kaikista menoista huolimatta ehditty vähän treenaillakin. Agilityn alkeiskurssi loppui ennen lomia ja agista pidimmekin ihan reippaasti muutaman viikon taukoa. Nyt ollaan taas palailtu viimeisen parin viikon aikana kentälle muutamaan otteeseen ja tänään alkoivat taas ohjatut treenitkin. Paljon on kelpi kehittynyt kuukaudessa, ja ennen kaikkea, vauhtia on tullut taas lisää. Tosi hieno juttu muuten, mutta mun alkaa olla ajoittain aika haasteellista ehtiä mukaan suunniteltuihin ohjauskuvioihin, kun mun ollessa ensimmäisellä esteellä Nuuk on jo kolmannella... Sen hinku esteille on mieletön. Tänään tehtiin valsseja, persjättöä ja takaaleikkausta samalla radan pätkällä ja toisinaan meni jo ihan hyvin, kunhan en itse sähläisi ja olisi jatkuvasti myöhässä. Ollaan otettu hyppyihin rimat mukaan alimpaan korkeuteen ja hienosti Nuuk hyppää, rimoja ei juuri ole pudoteltu. Puomia ollaan tehty jo kokonaisenakin, mutta mun ohijuoksua Nuuk ei vieläkään kontaktilla oikein kestä, muuten kyllä pysähtyy hyvin. Keppejä ollaan edelleen tehty kujalla, mutta vähitellen pitänee siirtyä vinokeppeihin, sillä kujan Nuuk hakee jo varmasti.
Kävimme heinäkuussa kennelpiirin järjestämällä pentutokokurssilla ja harjoitukset sujuivat tosi hyvin. Tosin lähes kaikki liikkeet olivat Nuukille jo tuttuja, että mitään uutta sinänsä siellä ei tullut, mutta häiriötreenistä oli varmasti hyötyä. Pääosinhan me ollaan pyöritty tokon parissa läheisellä koulun kentällä ihan keskenämme. Istu-maahan-seiso-vaihdot menee jo tosi hienosti, eikä takajalat (parhaimmillaan) liiku yhtään. Hip hip! Paikallaoloja ollaan myös tehty. Kotikentällä sujuu jo ok, mutta vierailla mailla onkin vähän vaikeampaa. Ja agikentällä sitten lähes mahdotonta! Olen tullut siihen tulokseen, että jätän Nuukin agikentällä aina maahan, koska istumaan se ei toistaiseksi esteen taakse yksinkertaisesti jää. Ei. Maahan mennessäkin se huutaa ja mun pitää sitä tauotta muistuttaa odottamaan poispäin kävellessä, mutta se sentään jotenkin onnistuu. Tätä täytyy treenata lisää.
Perusasentoharjoituksia ollaan tehty myöskin paljon paljon paljon riehakkaan leikin säestyksellä ja nyt siihen on saatukin parempaa asennetta ja intoa. Ja vauhtia. Myös seuraamista ollaan tehty pieniä pätkiä perusasentojen lomassa ja ihan hyvin pysyy paikka ja kontakti. Riemuasennetta löytyy erityisesti aamuilakointituokiossa ennen työpäivää :)
Noutokapulan nostamista ja pitoa ollaan naksuteltu. Pitäminen ei vielä oikein onnistu, Nuuk mielummin heittää kapulan sen nostettuaan. No, tästä ei tietty palkkaa heru, mutta silti on kiva välillä viskaista. Ja metalli on ällö.
Kuumista ilmoista huolimatta Nuukista ei kuoriutunut ainakaan vielä mitään suurta vesipetoa. Kahlailu on kyllä kivaa, mutta uiminen on aika hirveetä hommaa. Loma oli silti ihana varmasti myös Nuukin mielestä, kun oli vaikka mitä puuhaa, se vaan meni ihan liian nopeasti!
Hieno kesä..on ollut onni saada läheltä seurata kelpiherran kasvua! Kivat kuvat :)
VastaaPoista