Jälkeä edelleen

Oho, keskiviikkona oli kolmas päivä peräkkäin nenätyötä. Tällä kertaa käytiin vähän kauempana kotikulmilta, jotta saatiin tehtyä pidempi jälki mudattomalle ja lätäköttömälle niitylle. Jäljen mitta oli nyt noin 50m ja sen annettiin vanhentua noin puoli tuntia. Nuuk työskenteli selvästi paremmin kuin lyhyillä jäljillä, tosin välillä oli aika sähläystä, myös ohjaajan osalta, kun en aina tiedä kuinka näihin rynnäköihin tulisi suhtautua. Ja kun minä en ollut ihan kartalla, että milloin koira tempaisee eteenpäin, sain aikaan liinan kiristymisen ja yleensä siitä johtuen Nuuk kääntyikin perä menosuuntaan jäljellä... Mun pitäisi kai olla tarkempana. Sain kuvaajan matkaan, joten tässä nyt todistusaineistoa, joka paljastaa myös sen sähläyksen määrän... Jäljen alussa oli namiruutu, mistä alun pyöriminen ja hyöriminen johtuu. Mut hei, kaikesta huolimatta kivaa oli :) Vinkkejä ja kommentteja otetaan ilomielin vastaan.

Me liityttiin Helsingin Palveluskoiraharrastajiin (HPH) ja jonotetaan nyt sit paikkaa niin jälki- kuin hakuryhmäänkin, saapa nähdä löytyykö meille tälle kesälle tilaa. HPH:n yksi treenikenttä sijaitsee Talissa, joka on ihan kävelymatkan päässä meiltä. Mahtavaa, jokin treenipaikka, johon mennäkseen ei välttämättä tarvitse autoa. Siellä pyörii nimittäin myös tottisryhmä, mutta katsellaan mihin kaikkeen meidän aika riittää... :)

Toipilas jäljestää

Kyllä ne mun ensifiilikset ihan totta olivat, eli antibioottien myötä Nuuk on jo selvästi pirteämpi ja puuhailee jo entiseen malliin. Kyllä mulla jo ikävä tätä touhukasta kaveria olikin <3 Ja happeakin riittää meidän asunnossa paremmin, eli suolistokaasut ovat eläinlääkärin lupauksen mukaan vähentyneet :)

Maanantaina illalla Nuuk oli jo niin virtaa täynnä, että jotain tekemistä piti keksiä. Kovinkaan pitkälle lenkille kun ei toipilaan kanssa oikein viitsinyt lähteä, käytiinkin sitten vähän muistelemassa miten se nenä toimii, eli tein pari lyhyttä jälkeä golfkentän reunaan. Aluksi Nuuk ihmetteli mistä oikein oli kyse, mutta nopeasti homma kuitenkin muistui mieleen ja sama vauhti ja vimma oli päällä kuin viime syksynäkin. Eli aikamoista ryysimistä, nenä pysyy kyllä maassa, mutta puolet nameista jäisi kyllä syömättä, jos Nuukin vauhdin mukaan menisi. Teinkin sitten niin, että kun vauhti kasvoi minusta liikaa, otin Nuukin luokse ja odotin, että rauhoittui, sitten päästin uudelleen jäljelle. Valitettavasti tein vähän liian lyhyet jäljet, sillä juuri kun vähän niin kuin oikeaa menoa alkoi löytyä, jälki loppui. Mutta tää olikin nyt vaan ihan mielenvirkistämiseksi.

Eilen jätettiin agilitytreenit väliin sattuneesta syystä ja tehtiin sitten taas nurmelle pari jälkeä, tällä kertaa vähän pidempiä, mutta vieläkin lyhyitä (n.15-20m). Namit on siis edelleen joka askeleella ja askeleet ovat lyhyellä etäisyydellä toisistaan, eikä jälki ole ehtinyt muutamaa minuuttia pidempään juurikaan vanhentumaan. Nuuk oli ihan into piukeana, eikä meinannut millään malttaa odottaa. Ja saman tien sellainen neliveto käyttöön, kun pääsi jäljelle. Eli motivaatio on kyllä kohdillaan, mutta mitenkäs se rauhallinen työskentely? Käytössä oli sama taktiikka kuin edellisenä päivänä, eli koira luokse ja kun rauhoittui, niin uudelleen jäljelle. Tää ei kuitenkaan tietenkään saa muodostua tavaksi, että sen kuin ryysit ja sit välillä otan sut rauhoittumaan ja sit taas ryysit. Ei hyvä. Ehkäpä parempi tapa olisi tehdä jäljestä suosiolla jo heti vähän vaikeampi, ettei se ole koiralle niin itsestäänselvä, että sen kuin pyyhkii menemään ja saa loppupalkan? Kokeillaan.

Huhuu, onko täällä ketään?

Ollaan me täällä joo, vaikkei meistä blogin puolella mitään ole hetkeen kuulunutkaan.

Pääsiäisviikonloppuna käytiin Liedossa Kaisan luona paimentamassa. Tämä ei kyllä tällä kertaa juurikaan sujunut, sillä Nuuk kävi jotenkin ihan ylikierroksilla, enkä saanut kuin hetkittäin laskettua sen virettä riittävästi, jotta olisi pystynyt työskentelemään. Apuna mukana ollut narttukoira Heilikin kiinnosti Nuukia välillä vähän liikaa. Teimme lenkin metsässä lampaiden kanssa, jonka jälkeen koira autoon tauolle. Kun lampaat kuljetettiin lampolaan, hain Nuukin uudelleen mukaan ja siellä pystyi jo rauhoittumaan, vaikka lampaita ja koiria lähellä olikin. Nyt täytyy ottaa time out tän paimennuksen suhteen. Kun osataan paremmin rauhoittua, voidaan lampaitakin taas mennä katsomaan.

Aksailtu me ollaan ahkeraan, ja edistyttykin. Kepit on edelleen työn alla, samoin kuin keinu, joka on vaikeista vaikein. Aina välillä Nuuk tekee sen jo hyvin, ja sitten tas seuraavassa hetkessä himmailee. Oreniuksen tiistai-illan treeneissä ollaan edelleen käyty ja käydään jatkossakin. Tuntuu, että ne treenit on niitä tehokkaimpia, jotka vievät meidän agilityä erityisesti ohjaajan kannalta eniten eteenpäin. Me päästiin myös aluevalmennusryhmä Target 2 Learning to Train-ryhmään, niin kuin taisin aiemmin jo mainitakin. Meidän valmentajaksi valikoitui Niina-Liina Linna ja Niinun treenejä alkaa nyt sitten toukokuusta lähtien olemaan kerran tai kaksi kuukaudessa. Jännää.

Tokoilut on nyt vähän ollut viime aikoina niin ja näin. Seuruu ei oikein edisty. Kun namit on kädessä, tekee hyvin, kun namit on esim. toisessa kädessä, kontakti lopahtaa ja seuruusta tulee väljää tms. Pöh. Varmaan tarvitsisi tehdä vaan enemmän. Tällä hetkellä ei olla missään ryhmässä treenaamassa ja se sit jotenkin näkyy, kun en aina tiedä, miten veisin mitäkin asiaa eteenpäin. Noutokapulan kanssa ollaan pidennetty pitoaikaa ja yritetty keskittyä rauhallisuuteen, Nuuk mielellään nostaa kapulan, mutta sylkäisee sen sit pois jos ei lupaa(=naksua) heti kuulu. Tää on kuitenkin edistynyt, sillä nyt Nuuk jo malttaa istua kapula suussa sekunteja sekunninsadasosien sijaan. Luoksetulossa tulee eteen muuten ihan kivasti, mutta jättää kunnon välin. Ollaan tehty aika paljon ihan lähietäisyydeltä tehtäviä 'tiivistämisiä', näissä tulee hyvin lähemmäs.

Viime lauantaina me piipahdettiin SBCAK:n järjestämässä Match Showssa. Tarkoitus oli mennä paikalle vaan olemaan koiratapahtumassa, Nuukin kanssa kun edelleen on tekemistä siinä rauhoittumisessa ja ihan vaan käyttäytymisessä, kun muita koiria on paikalla. Väkeä oli kuitenkin sen verran vähän, että ajattelin, että miksikäs ei ja ilmoitin meidän mukaan. Nuuk sai ensimmäisessä kehäpyörähdyksessä sinisen nauhan: muuten hyvä, mutta 'liikkui sidotusti'. Toisessa sessiossa Nuuk seisoi niin kauniisti, vaikka jengiä oli kehässä vaikka kuinka. Ja sit me saatiinkin juosta monta kertaa kehää ympäri, sillä lopullinen sijoitus oli sinisten 2. Oho, ja siitä sai vielä palkinnoksi narulelun! (Ja jotain pokaaleita ja ruusukkeita, mutta mitäs niillä tekis...) Hyvä päivä, seuraava ei sit niinkään.

Nimittäin, niinkuin me luultiin jo sairasteluista päässeemme, niin Nuukin kanssa vietettiin eilinen aamupäivä ja osa iltapäivästäkin Mevetin odotushuoneessa. Nuukilla on ollut vatsan kanssa vaihtelevasti ongelmia nyt pari viikkoa ja viimeksi lauantaina Maijan kanssa oli puhetta, että joo sellaista on liikkeellä. Nuukilla on ollut vatsa löysällä ja vaisuhko se on ollut ajoittain myös, mutta sitten heti seuraavassa hetkessä kuitenkin innolla menossa mukana. Anaalit sillä oli täyttyneet ja ne tyhjensin, kun välillä takapäätään jotenkin vähän kummallisesti kannatteli. Ajoittaiseen vaisuuteen se ei kuitenkaan tuntunut vaikuttavan. Eilen aamulenkillä Nuuk sitten meni kesken kaiken maahan ja alkoi vinkua. Ei liikkunut mihinkään, vaikka nameilla yritin houkutella. Ei siinä sit mitään, koira syliin ja kodin kautta lääkäriin. Pitkän odottelun, verikokeiden ja enemmän kuin mielenkiintoisen 'otapa koiralta pissanäyte'-seikkailun jälkeen diagnoosiksi saatiin pitkittynyt suolistotulehdus, kun tulehdusarvot olivat koholla. Antibiootit ja Antepsinit lääkkeeksi ja kotiin parantumaan. Olisi siis pitänyt mennä vaan aikaisemmin lääkäriin... Lääkäri totesi myös, että Nuukin eturauhanen oli isohko. Nuukhan on ollut viime ajat todella kiinnostunut tytöistä ja hajuista ja lääkäri sanoi, että toisinaan nuorillakin uroksilla saattaa esiintyä eturauhasvaivoja, jos hormonitoiminta on erityisen vilkasta. Ja eturauhasvaivat taas saattavat aiheuttaa anaalirauhasten täyttymisen. Nyt kuitenkin anaalirauhaset olivat ok, eikä tunnusteltaessa myöskään aristanut eturauhasia. Lääkäri totesi, että kannattaa seurailla tilannetta niiden osalta.

En tiedä olenko vain yltiöpositiivinen, mutta mun mielestä jo illalla Nuuk oli selkeästi pirteämpi. Eli antibiootit näyttäisivät auttavan. Mitään sen kummempaa syytä tähän tulehdukseen lääkäri ei keksinyt, aiemmin sairastetusta kennelyskästä alentunut vastustuskyky tietty saattaa olla osasyyllinen. No, nyt on kotona potilas-Nuuk, joka muuten päästelee ihan järjettömän pahan hajuisia pieruja, tuntuu että henki salpautuu. Nuuk itsekin vaihtaa huonetta hajun takia! Lääkäri rauhoitteli, että suolistokaasut vähenevät heti, kun bakteerikanta vähenee. Sitä odotellessa...

Virallisestikin terve

Kennelliitosta tuli vihdoin lausunto Nuukin lonkista ja kyynäristä ja samoina ne pysyivät minä lähtivätkin, eli lonkat A-A ja kyynärät 0-0!

Viikonlopun iloksi seuraava kuvakavalkadi kelpie-eläimen lepoasennoista. Kukin tavallaan...

Taudin selätys ja puuhailuja

Nyt on parannuttu, karanteeni kärsitty ja päästy vihdoin vähitellen normaaliarkeen ja ennen kaikkea myös aksatreeneihin! ’Hip hurraa!’, sanoo Nuuk. Täysin tekemättä mitään me ei tässä välilläkään olla oltu, sillä sehän ei Nuukin kanssa yksinkertaisesti ole mahdollista. Kiitettävän monta päivää se pystyi kyllä ottamaan ihan rauhallisesti ilman pidempiä lenkkejä, aktivointina oli vain sisätokoilut. Kelpin juoksulenkkien puutteesta alkoi ensimmäisenä kärsimään kissat, jotka saivat osakseen vähintäänkin jatkuvan tuijottavan katseen (’kohtalaisen piinallista’, sanoo kissat) ja sitten aina välillä liikkeissään holtittoman ja kissojen kokoon nähden aivan liian ison ja takaa-ajavan teini-ikäisen (’erittäin piinallista’, sanoo kissat).

Juu, eli lenkille mentiin kun tauti hellitti. Jäällekin päästiin, nyt ei enää uskalla. Ja normilenkkien lisäksi ollaankin maltillisesti aloitettu taas myös crossailut, tosin vielä ei maastot ole ihan parhaimmillaan, kun Keskuspuistossa on vielä latuja ja asfaltilla en juuri haluaisi juoksuttaa. Mutta vähitellen, kun maa sulaa, voidaan alkaa tekemään pidempiäkin lenkkejä. Ja mikä kivointa, Nuuk on ihan innoissaan. Talven tauko on selvästi lisännyt Nuukin vetomotivaatiota, töitä tehdään ihan täysillä koko ajan. Kun paikka paikoin on vielä aika liukasta, joudun ennemminkin himmailemaan sen vauhtia kuin päinvastoin. Ja todella pienellä kehotuksella sen saa tarvittaessa nostamaan ravilta laukalle. Nyt vaan peruskunnon kasvatusta kesää kohden, niin Nuuk pääsee mukaan pidemmillekin lenkeille.

Kun kerran hallille tuli kahden viikon porttikielto yskän takia, aloiteltiin keppien treenaus kuuriluontoisesti aurauskeppien avustuksella takapihalla. Mä oon itse pitänyt keppejä jotenkin hankalana juttuna ja siirtänyt pujottelun opettelun aloittamista milloin mistäkin syystä. Keppejä me ollaan aiemminkin joo kujalla tehty, mutta koskaan ei olla päästy siitä noin 20cm kujasta kapeampaan. Mitään ohjureita meillä ei sen kummemmin nyt käytössä ollut, vain ura hangessa. Kujasta lähdettiin liikkeelle nytkin, mutta selvästi kapeammasta ja ehkä laitoin kepit hiukan vinoon, jotta helpotti pujotteluun lähtemistä. Ja vain parit treenit tehtiin kun Nuuk jo pujotteli ihan suoria keppejä! Välillä himmaili vauhtia, kun ei ollut ihan varma, että mistäs tässä nyt olikaan kyse, mutta monet hyvät toistot tehtiin, jossa selvästi rytmiä ja vauhtia alkoi löytyä. Lumeen talloutunut ura tietenkin helpotti treeniä joka kerta. Nyt sitten maanantaina hallilla ensi kertaa kokeiltiin ohjureilla ja kovasti mua jännitti, että tajuaako Nuuk, että kyse on samasta hommasta kuin takapihalla. Pari ekaa toistoa olikin aika sähläystä, mutta sieltähän se löytyi kuin löytyikin. Tässä pihakepeistä lyhyt video.

Eilen Juhan treeneissä opeteltiin irtoamista esteelle mun liikkeen suunnan muutoksesta huolimatta. Nuuk teki niin hyvin! Sillä on ollut taipumusta olla todella herkästi kiinni mun liikkeessä, eli tiukassa paikassa on saattanut kieltäytyä esteeltä, vaikka olisi jo ponnistamassa, jos mun liikkeen suunta voimakkaasti muuttuu. Rata oli eilen sellainen, etten mitenkään olisi ehtinyt ohjaamaan seuraavia esteitä, ellei koira olisi irronnut edelliselle ja suorittanut sitä itsenäisesti. Vahvistettiin tätä muutama kerta mun kädestä lentävän lelun avulla (Nuuk ei taas eilen kiinnittänyt mitään huomiota esteen takana paikalla olevaan leluun, pöh). Ja sit homma toimi. Kivaa oli, selvästi myös Nuukin mielestä, joka oli ihan intoa täynnä (joo ainahan se aksakentällä on, mut nyt vielä jotenkin erityisesti)!

 Jee!

Terveenä ja sairaana

Ensin hyvät uutiset, eli Nuuk on kuvattu terveeksi! Lonkat A-A, polvet ja kyynärät 0-0, selkä ja silmät puhtaat. Painoa oli 16,9kg. Mahtavuutta!

Ja sit ne huonot uutiset, meillä on ollut köhä. Nähtävästi Nuuk nappasi yskän viimeisistä HSKH:n treeneistä Vuokkoset-areenalta. Enää ei yskitä, mutta treenitauko jatkunee siis vielä pari viikkoa. Lihasta on pojasta viimeisen viikon aikana lähtenyt, mutta onhan niitä aikaa taas vahvistella. Ja ainahan se tauko voi tehdä treenirintamalla myös hyvääkin.

Tokoa ja hihnailua

Viime perjantaina oli viimeinen HSKP:n Toko 2-kurssikerta. Tehtiin taas seuruupätkiä, Nuuk pysyi vasemmalle käännöksissä paremmin mukana kuin ennen. Sekä myös luoksetuloa, tämä myös ihan hyvä, tosin voisi tulla tiivimminkin eteen. Ja mennä ripeämmin sivulle, edelleen. Lisäksi pitäisi päästä vähitellen siitä eteentulon paikkaa osoittavasta kädestä eroon. Tehtiin ensimmäista kertaa alustavia harjoituksia myös luoksetulon pysäytyksiä varten. Nuuk meni hienosti maahan, mutta seisomisessa otti aina pari askelta käskyn jälkeen. Loppuun vielä hyppyä. Nyt vaan jäädään jännityksellä odottamaan, josko me päästäisiin esim. kesäkaudelle mukaan tokolupauksiin, ryhmät ovat kuulemma todella täynnä.

Viikonloppuna otettiin hihnakäytössulkeisia Maijan kanssa. Voi voi. Tarttis varmaan tehrä jotain. Maija sai Nuukin ruotuun parilla murahduksella, minä en. Nuuk ei vaan selvästikään ota mua tosissaan tässä hommassa. Ikävämpi juttu, nyt sitten ollaan tiukkana oikein urakalla. Eli siis jämäkkyyttä vaatimiseen. Ehkä tämä on kuitenkin vielä käännettävissä parhain päin. Nimittäin nyt jo on huomattavissa muutosta ja Nuuk kulkee pitkällä hihnalla hihna löysällä. Mutta ne vastaantulevat koirat on edelleen keskustelun aihe, vaikka olisin kuinka tiukkana. Enää ei huudeta, mutta vähän kuitenkin yritetään äännellä, eli sitä tavoiteltua välinpitämättömyyttä ei olla vielä saavutettu. Eteenpäin.

Hei niin, meidät valittiin Learning to Train-aluevalmennusryhmään Nuukin kanssa! Jei! Mitä se sitten tarkoittaakaan, selvinnee myöhemmin :)