Tokoa ja hihnailua

Viime perjantaina oli viimeinen HSKP:n Toko 2-kurssikerta. Tehtiin taas seuruupätkiä, Nuuk pysyi vasemmalle käännöksissä paremmin mukana kuin ennen. Sekä myös luoksetuloa, tämä myös ihan hyvä, tosin voisi tulla tiivimminkin eteen. Ja mennä ripeämmin sivulle, edelleen. Lisäksi pitäisi päästä vähitellen siitä eteentulon paikkaa osoittavasta kädestä eroon. Tehtiin ensimmäista kertaa alustavia harjoituksia myös luoksetulon pysäytyksiä varten. Nuuk meni hienosti maahan, mutta seisomisessa otti aina pari askelta käskyn jälkeen. Loppuun vielä hyppyä. Nyt vaan jäädään jännityksellä odottamaan, josko me päästäisiin esim. kesäkaudelle mukaan tokolupauksiin, ryhmät ovat kuulemma todella täynnä.

Viikonloppuna otettiin hihnakäytössulkeisia Maijan kanssa. Voi voi. Tarttis varmaan tehrä jotain. Maija sai Nuukin ruotuun parilla murahduksella, minä en. Nuuk ei vaan selvästikään ota mua tosissaan tässä hommassa. Ikävämpi juttu, nyt sitten ollaan tiukkana oikein urakalla. Eli siis jämäkkyyttä vaatimiseen. Ehkä tämä on kuitenkin vielä käännettävissä parhain päin. Nimittäin nyt jo on huomattavissa muutosta ja Nuuk kulkee pitkällä hihnalla hihna löysällä. Mutta ne vastaantulevat koirat on edelleen keskustelun aihe, vaikka olisin kuinka tiukkana. Enää ei huudeta, mutta vähän kuitenkin yritetään äännellä, eli sitä tavoiteltua välinpitämättömyyttä ei olla vielä saavutettu. Eteenpäin.

Hei niin, meidät valittiin Learning to Train-aluevalmennusryhmään Nuukin kanssa! Jei! Mitä se sitten tarkoittaakaan, selvinnee myöhemmin :)

On se hieno!

Nuuk nimittäin. Eilen tehtiin ensimmäistä kertaa puomin ja putken erottelua ja ihan mahdottoman vaikeasti vielä. Alkuun ei ollut mitään mahdollisuuttakaan, että Nuuk olisi mennyt puomille putken sijaan, niin paljon kelpi  r r r a k a s t a a  putkia. Mutta helpotettujen toistojen jälkeen lopulta onnistuttiin tiukoissa käännöksissä, kun ohjaajakin sai valssinsa ajoitettua toisen hypyn jälkeen kohdilleen ja mentiin lujaa (miten muuten aksakentällä voi mennä? kysyy Nuuk) puomille. Ja pysyttiin vielä lähdössä (varastamatta kertaakaan!) ja alastulokontaktillakin. Parhautta!

Ja huolimatta monista monista toistoista, ei Nuukilta motivaatio hiipunut, vaan aina tehtiin täysillä <3

Entistä talvisempia treenejä

Pakkaset paukkuivat viime viikolla, onneksi kuitenkin nyt jo vähän helpottaa. Aksailtu ollaan kuitenkin keleistä huolimatta, tiistaina Oreniuksen treeneissä ja torstaina HSKH:n lämpimässä hallissa ryhmätreeneissä. Treenailtiin valsseja oikein urakalla, sillä tiistaina paneuduimme niihin Juhan kanssa, tai oikeastaan tiukkaan käännökseen heti hypyn jälkeen, mutta siis valssin ja suhinan kera. Jälleen kerran Nuuk teki hyvin Juhan kanssa ja mun kanssa kierteli kaarteli kaukaa. Ajoitus oli päivän sana, ja lopulta itsekin ymmärsin, että kuinka tosi aikaisin sitä pitääkin kelpiherralle kertoa, että mihin ollaan menossa seuraavaksi. Eli lopulta kääntyi kuin kääntyikin.

Torstaina oli sitten vuorossa valssisarjaa ja kyllähän me siitä selvittiin joo, takkuisesti kylläkin. Nuuk kaarsi välillä aika kaukaa, kun minä jälleen kerran vein sen liian pitkälle. Itsestä vaan jotenkin tuntuu, että se jättää hypyn hyppäämättä heti, jos jo aikaisemmassa vaiheessa muutan liikkeen suuntaa. Täytyisi opettaa Nuukia paremmin lukittamaan esteet niin, että se ymmärtäisi ensiksi suorittaa esteen ja vasta sitten kääntyä tiukasti mun liikkeen mukaan.

Perjantain tokoillassa (HSKP) tehtiin alkuun lyhyet paikkamakuut, nää sujui ok. Vieläkään ei kyllä olla edetty ajassa kovin pitkälle, ehkä 30 sekuntia pisimmillään. Kotona kyllä ruoan yhteydessä olen makuuttanut varmaan ylikin sen 2 minuuttia, mutta treeneissä en ole vielä rohjennut kovasti aikaa pidentää. Ehkä vähitellen pitäis. Seuruuta tehtiin ihan kivasti. Toivoisin Nuukin olevan edelleen vähän tiiviimpi, muuten paikka ok. Pysyi hyvin mukana myös käännöksissa oikealle ja täyskäännöksessa (oikealle). Vasemmalle kääntyminen on vaikeampaa ja helposti jättäytyy askeleen jälkeen, jonka ottaa kyllä heti kiinni käännöksen jälkeen. Tätä ei kyllä olla paljoa treenattukaan, pitäis varmaan. Vieläkään ei olla seuruuta tehty kovin pitkiä pätkiä, mutta niillä pätkillä mitä tehdään, pysyy kontakti heiluvasta ja välillä jopa namittomasta kädestä huolimatta (palkka toisesta kädestä). Loppuun tehtiin hyppyä ja luoksetulo. Hypyssä Nuukilta meni ihan pasmat sekaisin. Ensimmäinen hyppy tehtiin vielä hyvin, palkka heti pysäytyksestä. Toisella kertaa aluksi alkoi haukkumaan ja selkeästi keskittyminen herpaantui. Hypyltä jatkoikin sitten suoraan matkaa hallin toiseen päähän. Parempi olis ollut jättää tekemättä kokonaan. Läpijuoksuun kyllä vaikutti se, että edellä tehnyt porokoira otti ja karkasi juoksemaan. Siinä tilanteessa sain vielä Nuukin keskittymään, mutta sitten kun oma vuoro tuli, niin pakka hajosi. Loppuun vähän ponneton luoksetulo, koira oli tässä vaiheessa jo ihan valmis kotiin.

Lauantaina pakkaset olivat kovat, mutta käytiin kuitenkin taas paukuttelemassa keinua. Jälleen kerran paukuttelu oli kivaa ja liikkuvalla alustalla syöminen ihan jees, mutta sit se keinulle juokseminen taas jännitti ja sit himmailtiin. Ens kerralla tehdään taas liikkumattoman keinun kanssa, jotta himmailu unohtuu. Ei ole helppoa tämä.

Ai niin. Meidän keppitreenit ovat edenneet askeleen verran, eli aurauskepit seisovat eteisen nurkassa. Kyllä me niitä ehdittiin jo vähän kokeillakin, mutta eivät pysyneet vielä oikein kunnolla pehmeässä lumessa pystyssä. Naapurit saivat taas ajattelemisen aihetta, kun siellä pakkasessa pihan perällä eräs huhkii polven korkuisessa hangessa ja asettelee aurauskeppejä pystyyn. Sit tehtiin Nuukin kanssa muutamat toistot ja hukattiin lelu hankeen. Tän jälkeen kaiveltiin yhdessä hankea monta minuuttia ennen kuin lelu löytyi, ulkopuolisen näkökulmasta varmasti fiksun oloista porukkaa.

Mitäs sitten tehdään kun se hihnakäytös vaan on kamalaa?

Tasaisin väliajoin täällä vaikeroin hihnakäyttäytymisen vaikeudesta. Välillä se sujuu ihan mainiosti ja aina välillä ei sitten niin ollenkaan. Yksin liikuttaessa ongelmaa ei ole, Nuuk ei vedä ja käyttäytyy muutenkin esimerkillisesti. Ihmiset, autot, pyöräiljät, kaikki on ihan ok, mutta ongelmia ilmaantuu, kun jokin toinen nelijalkainen saapuu näköpiiriin. Jos toinen koira yhtään provosoi, räyhää Nuuk varmasti takaisin, ja vaikka ei provosoisikaan, niin välillä huudellaan silti. Eli siis klassinen ohitusongelma?

Olen muutamaankin otteeseen jo miettinyt ohituskurssille menemistä, mutta luulenpa, että siellä tuskin kuitenkaan saadaan tätä ongelmaa esille. Nuukhan tekee todella keskittyneesti mm. tokon ryhmätreeneissä töitä, vaikka samassa pienessä hallissa on kymmenen muuta koiraa. Olenkin tulkinnut, että lenkillä Nuukilla on täysin eri moodi, kuin koulutuskentälle tai -halliin mennessä. Tämä tuli esille mm. viimeksi kun oltiin lenkkipolun varrella olevalla kentällä, jolla ei olla koskaan aikaisemmin treenailtu ja yritimme tokoilla Iitun ja Valon kanssa. Nuuk ei aluksi osannut ollenkaan virittyä treenimoodiin, ja haukkui tauotta muutaman minuutin turhautumistaan, kun meidänhän piti olla lenkillä ja tuolla on vielä tuo leikkikaveri. Se, että lenkille lähdettäessä moodi on eri kuin treeneihin lähdettäessä on tietty siinä mielessä hyvä, että lenkillä koirakin voi ottaa rennommin kuin treeneissä, mutta se että Nuuk liittää siihen mahdollisuuden huudella muille ja olla kuuntelematta, on kerrassaan ikävää ja on monesti johtanut ikäviin tilanteisiin. Olenkin miettinyt, että olenko tietämättäni vahvistanut tätä käyttäytymismallia, vaikka tarkoitus on ollut päästä siitä eroon. Alun perin suhtauduin tähän toimintaan välinpitämättömästi, sanoin että höpö höpö ja nyt mennään ja kun Nuuk otti kontaktin, palkkasin. Kun kuitenkaan toimintamalli ei muuttunut mihinkään ja muille koirille huutelu vaan jatkui, otin ohitettaessa tavakseni lyhentää hihnaa ja jo ennalta sanoin tiukemmin. Jos huutelua esiintyi, kielsin. Nyt kun aikaa on jonkin verran kulunut, olen todennut, että tämä keino ei ainakaan ole ollut meille sopiva, sillä koira jännittyy jo siinä vaiheessa, kun lyhennän hihnaa ja sanon ’nätisti’, ja siis myös huutaa vastaantulijalle varmemmin. Toki Nuuk on nyt juuri ’siinä iässä’ ja kaikenlaisia pöhinöitä esiintyy ajoittain muutenkin, mutta tämä on sen verran rasittavaa, että asialle on tehtävä jotakin.

Näin ollen olemmekin palanneet ihan alkuun, pikkupentutreeneihin. Jokaisella lyhyellä pissakäynnilläkin mulla on namit ja naksu mukana, ja pienestäkin kontaktista tai muusta pyydetystä toiminnasta Nuuk saa palkkaa. Eli Nuuk saa aika paljon namia, käytännössä kaiken ruokansa tätä harjoitellessa. Tarkoituksena on siis pyrkiä sekoittamaan Nuukin treeni- ja lenkkimoodia niin, että se ei voi koskaan tietää milloin tehdään jotain kivaa, treenataan ja leikitään, vaikka lenkillä oltaisiinkin. Kuulolla siis kannattaa olla. Ja aina koiran tullessa näköpiiriin, siitä luovutaan ja tehdään jotain kivaa sille haukkumisen sijaan. Parasta tässä on se, että jotain edistystäkin on jo havaittavissa. Toisella puolen katua kulkevat koirat saavat mennä rauhassa ja vastaantulevistakin luopuminen onnistuu selvästi helpommin kuin aiemmin. Näihin tosin otetaan vielä reippaasti etäisyyttä. Ja toistaiseksi pupuista ei vielä puhuta ja hevoset on edelleen aika jänniä.

Eli jatketaan harjoituksia.

Agitreenit meni muuten eilen tosi kivasti!