lauantai 22. joulukuuta 2012
Tää vuosi alkaakin olla paketissa
Kotiuduttiin Balilta pari kuukautta sitten, mutta tässä on niin kiireessä menty, että blogin kirjoittaminen ei ole päässyt prioriteettilistalla edes top 10:in. Nyt kuitenkin vihdoin on aikaa ja onhan tässä kaikkea kerrottavaakin kertynyt.
Ensiksikin, meillä oli aivan ihana matka Balille ja Gili-saarille! Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi, kuukausi lämpimän ja niin kesäisen auringon alla koirattomana teki kuitenkin tehtävänsä ja sai mut jo ikävöimään syksyä, treenejä ja metsälenkkejä Nuukin kanssa :)
Nuukin seikkailukuukausi siskon hoivissa sujui pienten alkukankeuksien jälkeen mainiosti. Alkuun Nuuk oli vähän huudellut perään, kun jäi yksin kotiin, mutta pienten harjoitusten jälkeen homma oli toiminut hienosti. Kiva oli myös kuulla, että vaikka aktiviteetit vähenivät radikaalisti meidän normaaliarkeen nähden, ei Nuuk ollut silti ryhtynyt hyppimään seinille :) Vatsa sillä oli kyllä ollut ajoittain sekaisin ja ilmavaivat sen mukaiset, että sisko valitteli asunnossa vallitsevaa happivajetta... Nuukilla on tapana reagoida stressiin vatsallaan ja vaikka vatsa kyllä rauhoittui kun se palasi kotiin, niin entistä enemmän nämä tapahtumat vahvistivat ajatusta, että voitaisiin oikeasti siirtyä barffille, jos se vaikka helpottaisi vatsan tasapainoista toimintaa. Josko joulun jälkeen kokeiltais..?
Hakutreenejä on mahtunut muutamat tähän syksyyn ja todeta täytyy, että me ollaan oltu sen suhteen hieman hukassa. Syyskuun alun kesäleirin jälkeen Nuukilla meni jotenkin ihan pasmat sekaisin, eikä sillä ollut oikein minkäänlaista hajua mitä siellä metsässä pitäisi tehdä. Ja maalimiehet muuttuivat yhtäkkiä tosi jännittäviksi ja jopa vähän kamaliksikin, ja sitten maalimiehille mentiinkin tosi varovaisesti. Todettiin, että tärkeintä Nuukille olisi saada nyt vain jännittelyt ohi ja niinpä seuraavat treenit Nuuk vaan leikki metsässä maalimiesten kanssa. Tarkoitus oli pitää leikkisessiot lyhyinä ja kivoina, niin että koiralle jää pelkästään positiivisia mielikuvia maalimiehistä. Myös heräsi ajatus, että pitäisiköhän kokeilla myös ruokaa palkkana. Joka tapauksessa palkkausta pitää miettiä uudestaan ja tehdä se niin, että Nuuk oikeasti myös palkkautuu. Saatiin paljon tähän ajatuksia niin treenikavereilta kuin myös Miralta, kiitos! Näiden ajatusten myötä ollaan ryhdytty harjoittelemaan taas enemmän ihan pelkkää leikkimistä uusissa ja erilaisissa paikoissa ja saatukin siihen uutta intoa muuallakin kuin agikentällä :) Kyllä Nuuk on mun kanssa kivasti leikkinyt aiemminkin, mutta leikkimistä ei varmasti voi vahvistaa liikaa.
Jälki jäi taas vähän unholaan meidän matkan jälkeen, käytiin vaan parit jäljet tekemässä, mutta sitä jatketaan kyllä sit taas kun lumet keväällä sulaa.
Tokoa ollaan treenailtu tämä syksy ihan vaan kahdestaan ja pääosin olohuoneessa / takapihalla, kun ei saatu kesän jälkeen ryhmäpaikkaa. Se olisi kyllä ollut tarpeen, sillä vaikka alokkaan liikkeet käytännössä ovat kotitreeneissä valmiit ja avo-liikkeetkin hyvällä mallilla, häiriötreeniä me tarvitaan ja paljon. Paikkamakuu on se vaikein juttu ja kaikenlaiset häiriöt se suurin kompastuskivi. Mutta nyt keväälle me saatiin taas oman seuran ryhmäpaikka ja tammikuun puolivälistä alkaen treenaillaan muiden kanssa hallissa, joten sitä kaivattua häiriötreeniä on siis luvassa, jee!
Yleisesti ottaen kovasti on vielä murrosikäinen meidän Nuuk, vaikka ensi viikolla kaksi vuotta tuleekin mittariin. Herkistelyä ja epävarmuutta on aina ajoittain ilmassa, mutta tasaisesti me ollaan kuitenkin oikeaan suuntaan menossa ja ehkä joskus vielä pikkupojasta isoksi kasvamassa :)
Ensiksikin, meillä oli aivan ihana matka Balille ja Gili-saarille! Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi, kuukausi lämpimän ja niin kesäisen auringon alla koirattomana teki kuitenkin tehtävänsä ja sai mut jo ikävöimään syksyä, treenejä ja metsälenkkejä Nuukin kanssa :)
Nuukin seikkailukuukausi siskon hoivissa sujui pienten alkukankeuksien jälkeen mainiosti. Alkuun Nuuk oli vähän huudellut perään, kun jäi yksin kotiin, mutta pienten harjoitusten jälkeen homma oli toiminut hienosti. Kiva oli myös kuulla, että vaikka aktiviteetit vähenivät radikaalisti meidän normaaliarkeen nähden, ei Nuuk ollut silti ryhtynyt hyppimään seinille :) Vatsa sillä oli kyllä ollut ajoittain sekaisin ja ilmavaivat sen mukaiset, että sisko valitteli asunnossa vallitsevaa happivajetta... Nuukilla on tapana reagoida stressiin vatsallaan ja vaikka vatsa kyllä rauhoittui kun se palasi kotiin, niin entistä enemmän nämä tapahtumat vahvistivat ajatusta, että voitaisiin oikeasti siirtyä barffille, jos se vaikka helpottaisi vatsan tasapainoista toimintaa. Josko joulun jälkeen kokeiltais..?
Nuuk kävi lokakuussa myös ensimmäistä kertaa osteopaatilla. Johanna Mankinen kävi Nuukin ihan perusteellisesti läpi ja joitain jumeja löytyi, mutta ei mitään, mitä ei oltaisi saatu auki. Nuukin oli aika vaikea rentoutua hoidettaessa ja joihinkin jumikohtiin se reagoi aika voimakkaastikin. Ensimmäinen kerta siis jännitti, mutta tammi-helmikuussa mennään taas uudestaan, sitten on varmaan jo helpompaa.
Agility oli mennyt kuukauden tauon aikana paljon eteenpäin. Ehkäpä siellä kahden suuren korvan välissä oli ajatukset ehtineet muhimaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää edelleen, mutta aina silloin tällöin käy jo sellainen vahinko, että saadaan yhdessä rytmistä kiinni ja mennään rataa jo aika kivastikin. Melkein (..!) nollalla mentiin jo kerran Juhan treeniratakin, toka vikalla esteellä ohjasin Nuukin väärään putken päähän. Mutta se oli kyllä ihan tän vuoden huippuhetkiä :) Kepit ja kontaktit vaativat vielä varmuutta radalla, mutta ne on työn alla, joten eiköhän se siitä. Monet ovat meiltä kyselleet, että jokos pian on ajatus suunnata kisakentille, mutta me mennään kuitenkin kisaamaan vasta siinä vaiheessa, kun mulla on sellainen olo, että siihen nollaan olisi oikeasti ihan realistiset mahdollisuudet ja toistaiseksi on kyllä vielä niin monta keskeneräistä juttua, että treenaillaan nyt ihan rauhassa muutama kuukausi.
Agility oli mennyt kuukauden tauon aikana paljon eteenpäin. Ehkäpä siellä kahden suuren korvan välissä oli ajatukset ehtineet muhimaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää edelleen, mutta aina silloin tällöin käy jo sellainen vahinko, että saadaan yhdessä rytmistä kiinni ja mennään rataa jo aika kivastikin. Melkein (..!) nollalla mentiin jo kerran Juhan treeniratakin, toka vikalla esteellä ohjasin Nuukin väärään putken päähän. Mutta se oli kyllä ihan tän vuoden huippuhetkiä :) Kepit ja kontaktit vaativat vielä varmuutta radalla, mutta ne on työn alla, joten eiköhän se siitä. Monet ovat meiltä kyselleet, että jokos pian on ajatus suunnata kisakentille, mutta me mennään kuitenkin kisaamaan vasta siinä vaiheessa, kun mulla on sellainen olo, että siihen nollaan olisi oikeasti ihan realistiset mahdollisuudet ja toistaiseksi on kyllä vielä niin monta keskeneräistä juttua, että treenaillaan nyt ihan rauhassa muutama kuukausi.
Hakutreenejä on mahtunut muutamat tähän syksyyn ja todeta täytyy, että me ollaan oltu sen suhteen hieman hukassa. Syyskuun alun kesäleirin jälkeen Nuukilla meni jotenkin ihan pasmat sekaisin, eikä sillä ollut oikein minkäänlaista hajua mitä siellä metsässä pitäisi tehdä. Ja maalimiehet muuttuivat yhtäkkiä tosi jännittäviksi ja jopa vähän kamaliksikin, ja sitten maalimiehille mentiinkin tosi varovaisesti. Todettiin, että tärkeintä Nuukille olisi saada nyt vain jännittelyt ohi ja niinpä seuraavat treenit Nuuk vaan leikki metsässä maalimiesten kanssa. Tarkoitus oli pitää leikkisessiot lyhyinä ja kivoina, niin että koiralle jää pelkästään positiivisia mielikuvia maalimiehistä. Myös heräsi ajatus, että pitäisiköhän kokeilla myös ruokaa palkkana. Joka tapauksessa palkkausta pitää miettiä uudestaan ja tehdä se niin, että Nuuk oikeasti myös palkkautuu. Saatiin paljon tähän ajatuksia niin treenikavereilta kuin myös Miralta, kiitos! Näiden ajatusten myötä ollaan ryhdytty harjoittelemaan taas enemmän ihan pelkkää leikkimistä uusissa ja erilaisissa paikoissa ja saatukin siihen uutta intoa muuallakin kuin agikentällä :) Kyllä Nuuk on mun kanssa kivasti leikkinyt aiemminkin, mutta leikkimistä ei varmasti voi vahvistaa liikaa.
Jälki jäi taas vähän unholaan meidän matkan jälkeen, käytiin vaan parit jäljet tekemässä, mutta sitä jatketaan kyllä sit taas kun lumet keväällä sulaa.
Tokoa ollaan treenailtu tämä syksy ihan vaan kahdestaan ja pääosin olohuoneessa / takapihalla, kun ei saatu kesän jälkeen ryhmäpaikkaa. Se olisi kyllä ollut tarpeen, sillä vaikka alokkaan liikkeet käytännössä ovat kotitreeneissä valmiit ja avo-liikkeetkin hyvällä mallilla, häiriötreeniä me tarvitaan ja paljon. Paikkamakuu on se vaikein juttu ja kaikenlaiset häiriöt se suurin kompastuskivi. Mutta nyt keväälle me saatiin taas oman seuran ryhmäpaikka ja tammikuun puolivälistä alkaen treenaillaan muiden kanssa hallissa, joten sitä kaivattua häiriötreeniä on siis luvassa, jee!
 |
| 2-vuotisposeeraus |
Yleisesti ottaen kovasti on vielä murrosikäinen meidän Nuuk, vaikka ensi viikolla kaksi vuotta tuleekin mittariin. Herkistelyä ja epävarmuutta on aina ajoittain ilmassa, mutta tasaisesti me ollaan kuitenkin oikeaan suuntaan menossa ja ehkä joskus vielä pikkupojasta isoksi kasvamassa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)