Meillä on kotona Tiikeri!

Tuttavallisesti ihan Tikru tai Tiki vaan, ajoittain puskee pintaan myös alterego Stig-Göran. Tikru on nyt 9kk ja se on yhteensä viisi viikkoa meillä hoidossa, kun sen emäntä seikkailee Chilessä. Tikru on melkoinen tapaus. En ole noin avointa kaveria ennen tavannut, se tuli meille ja oli niinkuin olisi meillä aina ollutkin. Nuuk sanoi sille kerran mitkä säännöt meidän talossa on ja sen jälkeen niillä ei ole keskenään ollut mitään epäselvyyksiä. Nuuk pitää oman tilansa, mutta toisaalta se on milloin tahansa valmis leikkimään Tikrun kanssa. Tikru on myös ehkä maailman kiltein otus.

Kahden koiran kanssa touhuamisessa on omat lisähaasteensa, mutta hienosti tämä parivaljakko yhdessä toimii. Hihnalenkitkään eivät ole tuottaneet alun jälkeen ongelmia, siinähän nuo vierekkäin kulkevat siinä missä Nuuk yksinkin. Isoimmat haasteet on ollut yksinoloissa, Tiki kun tykkää yksinjäädessään jodlailla ja lauleskella. Ja lisäksi vähän puuhastella omiaan. Nuuk ja Tiki on alusta pitäen jääneet samaan tilaan keskenään yksinollessaan, mikä varmasti on helpottanut yksinjäämistä ja vähentänyt huutelua. Stig-Göran nostaa kuitenkin päätään aina välillä, kun Tiki jää yksin ja näin ollen se on mm. yrittänyt syödä lounaaksi meidän sängyn. Kahdesti. Mur. Tiki on tuntunut olevan Stig-Göranin tekosista täysin tietämätön aina kun olen palannut töistä kotiin...

Tikin kanssa ollaan kotona harjoiteltu näiden parin viikon aikana lähinnä yksinoloa, rauhoittumista ja odottamista. Jotain pientä temppuiluakin ollaan puuhasteltu. Lisäksi ollaan käyty aina pari kertaa viikossa pyörimässä myös agilityesteiden seassa ja opeteltu erilaisia ohjauksia. Lisäksi ollaan harjoiteltu leikkimistä, ja yhdessä tekemiseen keskittymistä. Erityisen kivaa Tikin mielestä on ollut olla etsintäaluetta tallaamassa hakutreeneissä, siellä kun on voinut humputtaa menemään pitkin poikin metsää ja aina törmätä johonkin kivaan ihmiseen matkan varrella. Lisäksi Tiki on ihan maailman mainioin kisaturisti!

Tikin tultua meille Nuukista on tullut a-i-k-u-i-n-e-n. Se osaa tehdä kaiken o-i-k-e-i-n. Eikä varsinkaan sählää tai hötkyile, niinkuin p-e-n-n-u-t tekee. Oikeasti olen nyt ensimmäistä kertaa kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen miten paljon Nuuk oikeasti osaa, kuinka älyttömän helppo ja rauhallinen se on arjessa, kuinka mielettömän mahtavaa sen kanssa on treenata, kuinka se jo pienestä vihjeestä tietää, mitä siltä pyydetään. On se vaan niin hieno ja ihana ja pätevä ja rakas.

Ihan vaan vähän maaniset poseerausilmeet kavereilla...

Smile!

Kolmoset kutsuu!

No niinhän siinä sitten kävi, että vaikka olin ilmoittanut meidät neljälle radalle Lietoon lauantaille, ei päästy kisaamaan kuin yksi. Nollarata ja sijoitus 2. Melkein jopa harmitti, että nolla tuli heti ensimmäisellä radalla, sillä olisi ollut kiva ottaa useampi startti kun nyt sinne asti ajeltiin. Mutta olennaista tietenkin oli, että kolmosiin noustiin!

Rata ei tällä kertaa ollut todellakaan mitään kaunista katseltavaa, olin ihan tosi myöhässä keppien jälkeen ja aikamoiseksi pelasteluksi se meni, kun koira katosi selän taakse. No tuli ainakin todettua, että hyvin Nuuk kuuntelee, vauhdistaan huolimatta, sillä sieltä se vielä tuli oikealle hypylle, vaikka oli jo ihan toista hyppyä kohti menossa. Lisäksi Nuuk meni ja varasti A:n kontaktilta, joten nyt on taas kontaktitreeniä tiedossa ja rutkasti.

Nyt otetaankin sitten yksi viikonloppu välissä lepoa kisoista ja palataan sitten oman seuran kisoissa taas kisakentälle ja kolmosiin. Hui!

Viikonlopun kisat

Lauantaina käytiin taas kisaamassa ja tällä kertaa ohjelmassa oli kaksi starttia ja vielä omassa hallissa Ojangossa. Tuomarina radoilla oli Leena Rantamäki-Lahtinen. Molemmat radat oli hyvin suoraviivaisia kakkosten radoiksi, taisi sinne yksi takaakierto mahtua mukaan... Mutta siis, perusajatus oli se että lujaa mentäisiin, kun Nuuk kerran saa luukuttaa niin pitkiä suoria.

Ekalla radalla sorruin hätäilemään ja yliohjaamaan ja sain sitten sillä aikaiseksi yhden pudonneen riman ja täysin turhan keppien sisäänmenovirheen, kun ihan väkisin työnsin Nuukin keppien väärälle puolelle. No mut onneksi oli se toinen rata jäljellä. Sinne mentiin paljon rennommalla otteella ja tuloskin oli sen mukainen. Tehtiin kiva rata, muistin antaa tilaa kepeillä ja ensimmäistä kertaa onnistui ajoittaa oikein myös valssi niin, että Nuuk oikeasti kääntyi hyvin (este 10). Todistetusti se kääntyminen siis on mahdollista kisoissakin..! Ja sit tietysti koska jotainhan on aina keksittävä, onnistuin liukastumaan kesken kaiken lähettäessäni Nuukia hypylle. Nuuk ei tästä kuitenkaan hämääntynyt vaan hyppäsi hypyn puhtaasti ohjaajan kohelluksesta huolimatta. Napattiin sitten nolla ja toinen luva, ja sit vielä voitettiin. Nuuk vaan on ihan super!