Mitä tapahtui vuonna 2013?

Viime kuukaudet blogissa on vallinnut ihan liian pitkäksi aikaa venähtänyt hiljaisuus ja tässä välissä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Mutta otetaan kuitenkin pieni yhteenveto viime vuodesta näin vuoden alkuun.

Ensinnäkin, viime vuosi oli mahtava. Mentiin paljon eteenpäin joka lajissa, pidettiin kivaa ja pysyttiin pääosin terveenäkin!

Agissa startattiin maaliskuussa ekoissa virallisissa kisoissa, loppukesästä noustiin kakkosiin ja sieltä muutaman kisan jälkeen vielä saman vuoden puolella kolmosiin. En olisi ikinä silloin kisauraa aloittaessa uskonut! Meidän yhteistyö on parantunut huimasti ja Nuukista on tullut taitava sekä radan että ohjaajan lukija. Omakin työskentely kentällä on kehittynyt vuodessa valtavasti. Päästiin kesällä mukaan oman seuran agilityn tehoryhmään ja ollaan saatu nauttia hyvien kouluttajien antoisista treeneistä koko syksy. Erityisesti Karstusen Jannen treenit ovat olleet todella hyödyllisiä. Ja Juhan valmennusryhmässä käytiin säännöllisesti.

Tokossa uskaltauduttiin toukokuussa kokeeseen, saatiin alo1-tulos ja päätettiin suunnata katse samoin tein kohti avointa luokkaa. Tarkoitus oli syyspuolella mennä vielä kokeeseen, mutta se jäi ja keskityttiin sen sijaan treenaamiseen. Oltiin oman seuran tokoryhmässä koko syksy ja saatiin mahtavasti vinkkejä, kuinka viedä harjoittelua eteenpäin. Paljon on tullut myös tokopuolella kehitystä, erityisesti häiriönsieto on kehittynyt ja samalla keskittyminen tekemiseen, ilme ja asenne parantunut.

Haussa saatiin Nuuk jälleen oikeille urille jonkunmoisten haparointien jälkeen. Se siirrettiin haukulta rullalle ja homma alkoi toimia. Rullantuontia treenattiin ensiksi aika pitkään kentällä, kunnes siirrettiin kuvio etsintätreenin yhteyteen metsään. Erityisesti syksyllä tehtiin myös esineruutuja ja Nuuk meni harppauksin eteenpäin myös tässä, päästiin jo valmiisiin esineisiin asti. Tottistakin käytiin silloin tällöin tekemässä ja kerran ammuttiinkin Nuukille. Todettiin, että ampuminen vaatii treeniä, sillä Nuuk reagoi rehvakkaasti haukkuen paukkuun.

Jäljestys jäi aivan alkumetreille, kaikkeen ei aika riittänyt.

Muutamassa näyttelyssäkin käytiin, saldona pari ERIä ja SA:ta, myös VASERT ja CACIB, erkkarista EH.

Ja loppuvuoden ilahduttaja oli tietysti pieni musta Tikru, joka oli meillä hoidossa muutaman viikon, vei sydämen, söi sängyn ja jätti taakseen pentukuumeen.

Meillä on kotona Tiikeri!

Tuttavallisesti ihan Tikru tai Tiki vaan, ajoittain puskee pintaan myös alterego Stig-Göran. Tikru on nyt 9kk ja se on yhteensä viisi viikkoa meillä hoidossa, kun sen emäntä seikkailee Chilessä. Tikru on melkoinen tapaus. En ole noin avointa kaveria ennen tavannut, se tuli meille ja oli niinkuin olisi meillä aina ollutkin. Nuuk sanoi sille kerran mitkä säännöt meidän talossa on ja sen jälkeen niillä ei ole keskenään ollut mitään epäselvyyksiä. Nuuk pitää oman tilansa, mutta toisaalta se on milloin tahansa valmis leikkimään Tikrun kanssa. Tikru on myös ehkä maailman kiltein otus.

Kahden koiran kanssa touhuamisessa on omat lisähaasteensa, mutta hienosti tämä parivaljakko yhdessä toimii. Hihnalenkitkään eivät ole tuottaneet alun jälkeen ongelmia, siinähän nuo vierekkäin kulkevat siinä missä Nuuk yksinkin. Isoimmat haasteet on ollut yksinoloissa, Tiki kun tykkää yksinjäädessään jodlailla ja lauleskella. Ja lisäksi vähän puuhastella omiaan. Nuuk ja Tiki on alusta pitäen jääneet samaan tilaan keskenään yksinollessaan, mikä varmasti on helpottanut yksinjäämistä ja vähentänyt huutelua. Stig-Göran nostaa kuitenkin päätään aina välillä, kun Tiki jää yksin ja näin ollen se on mm. yrittänyt syödä lounaaksi meidän sängyn. Kahdesti. Mur. Tiki on tuntunut olevan Stig-Göranin tekosista täysin tietämätön aina kun olen palannut töistä kotiin...

Tikin kanssa ollaan kotona harjoiteltu näiden parin viikon aikana lähinnä yksinoloa, rauhoittumista ja odottamista. Jotain pientä temppuiluakin ollaan puuhasteltu. Lisäksi ollaan käyty aina pari kertaa viikossa pyörimässä myös agilityesteiden seassa ja opeteltu erilaisia ohjauksia. Lisäksi ollaan harjoiteltu leikkimistä, ja yhdessä tekemiseen keskittymistä. Erityisen kivaa Tikin mielestä on ollut olla etsintäaluetta tallaamassa hakutreeneissä, siellä kun on voinut humputtaa menemään pitkin poikin metsää ja aina törmätä johonkin kivaan ihmiseen matkan varrella. Lisäksi Tiki on ihan maailman mainioin kisaturisti!

Tikin tultua meille Nuukista on tullut a-i-k-u-i-n-e-n. Se osaa tehdä kaiken o-i-k-e-i-n. Eikä varsinkaan sählää tai hötkyile, niinkuin p-e-n-n-u-t tekee. Oikeasti olen nyt ensimmäistä kertaa kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen miten paljon Nuuk oikeasti osaa, kuinka älyttömän helppo ja rauhallinen se on arjessa, kuinka mielettömän mahtavaa sen kanssa on treenata, kuinka se jo pienestä vihjeestä tietää, mitä siltä pyydetään. On se vaan niin hieno ja ihana ja pätevä ja rakas.

Ihan vaan vähän maaniset poseerausilmeet kavereilla...

Smile!

Kolmoset kutsuu!

No niinhän siinä sitten kävi, että vaikka olin ilmoittanut meidät neljälle radalle Lietoon lauantaille, ei päästy kisaamaan kuin yksi. Nollarata ja sijoitus 2. Melkein jopa harmitti, että nolla tuli heti ensimmäisellä radalla, sillä olisi ollut kiva ottaa useampi startti kun nyt sinne asti ajeltiin. Mutta olennaista tietenkin oli, että kolmosiin noustiin!

Rata ei tällä kertaa ollut todellakaan mitään kaunista katseltavaa, olin ihan tosi myöhässä keppien jälkeen ja aikamoiseksi pelasteluksi se meni, kun koira katosi selän taakse. No tuli ainakin todettua, että hyvin Nuuk kuuntelee, vauhdistaan huolimatta, sillä sieltä se vielä tuli oikealle hypylle, vaikka oli jo ihan toista hyppyä kohti menossa. Lisäksi Nuuk meni ja varasti A:n kontaktilta, joten nyt on taas kontaktitreeniä tiedossa ja rutkasti.

Nyt otetaankin sitten yksi viikonloppu välissä lepoa kisoista ja palataan sitten oman seuran kisoissa taas kisakentälle ja kolmosiin. Hui!

Viikonlopun kisat

Lauantaina käytiin taas kisaamassa ja tällä kertaa ohjelmassa oli kaksi starttia ja vielä omassa hallissa Ojangossa. Tuomarina radoilla oli Leena Rantamäki-Lahtinen. Molemmat radat oli hyvin suoraviivaisia kakkosten radoiksi, taisi sinne yksi takaakierto mahtua mukaan... Mutta siis, perusajatus oli se että lujaa mentäisiin, kun Nuuk kerran saa luukuttaa niin pitkiä suoria.

Ekalla radalla sorruin hätäilemään ja yliohjaamaan ja sain sitten sillä aikaiseksi yhden pudonneen riman ja täysin turhan keppien sisäänmenovirheen, kun ihan väkisin työnsin Nuukin keppien väärälle puolelle. No mut onneksi oli se toinen rata jäljellä. Sinne mentiin paljon rennommalla otteella ja tuloskin oli sen mukainen. Tehtiin kiva rata, muistin antaa tilaa kepeillä ja ensimmäistä kertaa onnistui ajoittaa oikein myös valssi niin, että Nuuk oikeasti kääntyi hyvin (este 10). Todistetusti se kääntyminen siis on mahdollista kisoissakin..! Ja sit tietysti koska jotainhan on aina keksittävä, onnistuin liukastumaan kesken kaiken lähettäessäni Nuukia hypylle. Nuuk ei tästä kuitenkaan hämääntynyt vaan hyppäsi hypyn puhtaasti ohjaajan kohelluksesta huolimatta. Napattiin sitten nolla ja toinen luva, ja sit vielä voitettiin. Nuuk vaan on ihan super!

Kaikki on yksinkertaista ja helppoa, jos vaan tietää mitä on tekemässä

Viime aikoina treenit on keskittyneet oikein urakalla maailman yksinkertaisimpiin asioihin. 

Näistä numero 1 on perusasento. Tottahan Nuuk tietää mitä tarkoittaa 'sivu'-käsky, onhan se tehnyt perusasentoja pennusta pitäen. Vai tietääkö? Ryhdyin miettimään meidän ongelmia seuruussa ja yllätin itsenikin tekemällä havainnon, että olen vahingossa ja huomaamattani ollut äärimmäisen epäjohdonmukainen opettaessani Nuukille perusasentoa ja siitä seuraamaan lähtemistä ja niihin liittyviä kriteereitä. Ensiksikin perusasennossa olen vahvistannut kontaktia niin, että olen itse ihan mutkalla ja katson alas, jolloin Nuuk on oppinut, että kun sillä on katsekontakti mun silmiin, se pitää kontaktin, heti kun käännän pääni eteenpäin, Nuuk pudottaa kontaktin. Ihan loogista, jos joka kerta palkka tulee vain siitä kun tuijottaa silmiin, miksi vaivautuisi pitämään kontaktia jossain muussa tilanteessa? Kyllä mä oon kuullut puhuttavan siitä peilin edessä tehtävästä perusasentotreenistä, mutta oonko koskaan tehnyt niin? No en. Tämä toistuu sitten seuruuseen lähdettäessä, kun en vaan voi olla katsomatta eteenpäin kun kävelen, niin kontakti putoaa saman tien. Toiseksi ei olla tehty k-o-s-k-a-a-n mitään häiriötreeniä perusasennossa, saati seuruussa. Kun se jo tiedetään, että häiriöt on Nuukille iso juttu, niin herääkin kysymys, että miksei olla? No niinpä.

Paitsi että nyt on! Koska Nuuk on fiksu pieni eläin, se ymmärsi hyvin pian mitä siltä halutaan, kun sille asetetusta kriteeristä pidettiin kiinni. Peilin avulla kontaktin korjaus perusasennossa oli yllättävän helppoa, nyt kontakti on ja pysyy. Me ollaan laitettu myös meidän kemi (Okko ei suostu kutsuttavan itseään kepoksi, joten jos se siitä on kiinni, niin olkoon kemi :D ) töihin ja tehty paljon paljon paljon häiriötreeniä perusasennossa. Alkuun pienikin kutsu, hiljainen käsky tai liike sai Nuukin pudottamaan kontaktin ja/tai liikkumaan. Nyt on pari viikkoa keskitytty tähän ja mitä huikeita tuloksia aiempaan verrattuna ollaan saatu aikaan! Nuuk pitää intensiivisesti kontaktin ja häiriöiden edessä oikein pinnistelee, että en vilkuile, en kuuntele, mä tiedän tän homman! Lisäksi liikkeellelähdöt onnistuu (kotona) mahtavasti, kontakti pysyy ja asenne on hyvä. Nyt vaan siirretään tää kuvio sinne treenikentälle, niin hyvä tulee. Namikädet on siis unohdettuja murheita.

Numero 2 on noutokapulan nosto. Jotta saadaan hyvä ote kapulasta heti ensi yrittämällä ja noutokapula-roikkuu-yhdestä-kulmahampaasta-palautukset jäisi pois meidän repertuaarista. Tästä hommasta ei ainakaan intoa puutu ja pääsen helposti puuttumaan myös kapulalle syöksyyn, jossa Nuuk niin mielellään työntää kapulaa nenällään ennen tarttumista. Kun Nuuk kerran on kunnolla kapulaan tarttunut, se onneksi pitää sitä hyvin, ei pureskele tms.

Numero 3 on kääntyminen. Ja valssit, niin ennakoivat kuin tavallisetkin. Kyllä Nuuk vaan heti roiskaisee kaaret laajoiksi, jos en tiukasti ole kääntämässä ja etenkin jos en ole ajoissa. Käännöstreeniä siis aina vaan, niin koiralle kuin ohjaajallekin :)

Käytiin muuten treenaamassa Nuukin kanssa myös ensimmäistä kertaa metristä hyppyä. Lähdettiin liikkeelle jostain 70cm apuohjaaja palkkaamassa esteen toisella puolen ja ei ongelmaa, nosteltiin vähitellen se ihan sinne metriin asti Nuukin hypittyä yli hyvänoloisella hyppytekniikalla. Nuukin mielestä tää oli superkivaa ja se olisi hyppäämistä jatkanut vaikka kuinka, piti oikein sanoa sille, että nyt riittää..!

Lisäksi myös ammuttiin Nuukille ensi kertaa. Namittelin Nuukia kentän toisella laidalla kuin mistä ammuttiin ja kun ensimmäinen laukaus kuului, säntäsi Nuuk ihan miljoonaa kentän puoliväliin karvat pystyssä huutamaan. Tiesin jo ennalta, että Nuuk reagoi varmasti, mutta että ihan noin hurja piti olla! Kutsuin Nuukin takaisin ja jatkoin namittelua, seuraava laukaus sai enää Nuukin kääntymään äänen suuntaan ja kolmanteen reagoitiin vain vilkaisulla. Terhi totesikin, että luonnetestissä tuolla reaktiolla voisi todeta koiran olevan paukkuärtyisä. Mutta tästä on hyvä jatkaa, tärkeintä että seuraaviin laukauksiin reaktiot vähenivät. 

Parin viikon takaisissa hakutreeneissä tehtiin pitkästä aikaa esineruutua ja totesinkin, että tän vois ottaa kanssa vähän aktiivisempaan treeniin. Mehän ei olla tehty sitä käytännössä ollenkaan, kun lähes kaikki esine-etsinnät on olleet lenkillä pudotettuja esineitä. Eli nyt ollaan muutamat itsenäiset esineruudut käyty tekemässä niin, että olen tallannut noin 5m leveän ja 50m syvän kaistan, jonne olen vienyt esineen Nuukin katsoessa ruudun laidalla. Kun olen palannut takaisin Nuukin luo, seurautan pienen pätkän ja lähetän. Ei ole irtoamisen ja tarpeeksi syvälle uppoamisen suhteen ainakaan ongelmaa. Järjettömästä vauhdista huolimatta myös nenä on pysynyt auki, esineet löytyneet ja takaisin palautuneet :)

Nuukista juokseminen on vaan niin siistiä, esim. kallioilla. Tai esim. missä vaan.

Metsäretkellä

Pari viikkoa sitten vietettiin viikonloppu Isojärven kansallispuistossa retkeillen. Ilmat olivat upeat, luonto niin kaunis ja nuotion ääressä syödyt evääthän vaan maistuvat niin parhaalta!

Mut jos Nuukilta kysyy, parasta taitaa silti olla juoksuhepuli suolla :)

Me ollaan tulessa!

Pitkästä aikaa päästiin taas kisaamaan agia, kaksi starttia oli tiedossa Agryn kisoissa Purinalla. Tuomarina oli Ritva Herrala, eikä radat olleet helpoimmasta päästä, mistä kertovat jo tuloksetkin, sillä koko kakkosluokista (minit, medit ja maksit) A-radalta vain kaksi tulosta, B-radalta muutama enemmän. Ekan radan alku oli vähän lennokas ja taas kerran ne käännökset olisi voineet (ja pitäneet!) olla paljon tiukemmat, mutta hyvin Nuuk teki töitä, kontaktit ja kepit oli priimaa. Porukan nopein nolla ja voitto! Samalla saatiin ensimmäinen luva kakkosista!

Toisella radalla oli jo alkuun tiedossa hankaluuksia A:n jälkeen mun ehtimisen suhteen, ja hienoisen kiireen takia siinä se virhe sitten tehtiinkin, Nuuk kiersi A:n jälkeisen esteen. Olisi pitänyt muistaa ottaa haltuun paremmin. Jatkettiin rata kuitenkin puhtaasti loppuun asti. Yhtäkään nollaa ei tullut, joten voitto vitosella siis tältäkin radalta! Tää rata tuntui tekemisen suhteen paremmalta kuin ensimmäinen, Nuuk teki taas hyvät kontaktit ja kepit, mutta se myös keskittyi paremmin ja kääntyikin tiukemmin. Mahtava fiilis, kun tuntuu että vähitellen pystyy luottamaan koiraan radalla ja tekemisen varmuus kasvaa koko ajan!