Kolmoset kutsuu!

No niinhän siinä sitten kävi, että vaikka olin ilmoittanut meidät neljälle radalle Lietoon lauantaille, ei päästy kisaamaan kuin yksi. Nollarata ja sijoitus 2. Melkein jopa harmitti, että nolla tuli heti ensimmäisellä radalla, sillä olisi ollut kiva ottaa useampi startti kun nyt sinne asti ajeltiin. Mutta olennaista tietenkin oli, että kolmosiin noustiin!

Rata ei tällä kertaa ollut todellakaan mitään kaunista katseltavaa, olin ihan tosi myöhässä keppien jälkeen ja aikamoiseksi pelasteluksi se meni, kun koira katosi selän taakse. No tuli ainakin todettua, että hyvin Nuuk kuuntelee, vauhdistaan huolimatta, sillä sieltä se vielä tuli oikealle hypylle, vaikka oli jo ihan toista hyppyä kohti menossa. Lisäksi Nuuk meni ja varasti A:n kontaktilta, joten nyt on taas kontaktitreeniä tiedossa ja rutkasti.

Nyt otetaankin sitten yksi viikonloppu välissä lepoa kisoista ja palataan sitten oman seuran kisoissa taas kisakentälle ja kolmosiin. Hui!

Viikonlopun kisat

Lauantaina käytiin taas kisaamassa ja tällä kertaa ohjelmassa oli kaksi starttia ja vielä omassa hallissa Ojangossa. Tuomarina radoilla oli Leena Rantamäki-Lahtinen. Molemmat radat oli hyvin suoraviivaisia kakkosten radoiksi, taisi sinne yksi takaakierto mahtua mukaan... Mutta siis, perusajatus oli se että lujaa mentäisiin, kun Nuuk kerran saa luukuttaa niin pitkiä suoria.

Ekalla radalla sorruin hätäilemään ja yliohjaamaan ja sain sitten sillä aikaiseksi yhden pudonneen riman ja täysin turhan keppien sisäänmenovirheen, kun ihan väkisin työnsin Nuukin keppien väärälle puolelle. No mut onneksi oli se toinen rata jäljellä. Sinne mentiin paljon rennommalla otteella ja tuloskin oli sen mukainen. Tehtiin kiva rata, muistin antaa tilaa kepeillä ja ensimmäistä kertaa onnistui ajoittaa oikein myös valssi niin, että Nuuk oikeasti kääntyi hyvin (este 10). Todistetusti se kääntyminen siis on mahdollista kisoissakin..! Ja sit tietysti koska jotainhan on aina keksittävä, onnistuin liukastumaan kesken kaiken lähettäessäni Nuukia hypylle. Nuuk ei tästä kuitenkaan hämääntynyt vaan hyppäsi hypyn puhtaasti ohjaajan kohelluksesta huolimatta. Napattiin sitten nolla ja toinen luva, ja sit vielä voitettiin. Nuuk vaan on ihan super!

Kaikki on yksinkertaista ja helppoa, jos vaan tietää mitä on tekemässä

Viime aikoina treenit on keskittyneet oikein urakalla maailman yksinkertaisimpiin asioihin. 

Näistä numero 1 on perusasento. Tottahan Nuuk tietää mitä tarkoittaa 'sivu'-käsky, onhan se tehnyt perusasentoja pennusta pitäen. Vai tietääkö? Ryhdyin miettimään meidän ongelmia seuruussa ja yllätin itsenikin tekemällä havainnon, että olen vahingossa ja huomaamattani ollut äärimmäisen epäjohdonmukainen opettaessani Nuukille perusasentoa ja siitä seuraamaan lähtemistä ja niihin liittyviä kriteereitä. Ensiksikin perusasennossa olen vahvistannut kontaktia niin, että olen itse ihan mutkalla ja katson alas, jolloin Nuuk on oppinut, että kun sillä on katsekontakti mun silmiin, se pitää kontaktin, heti kun käännän pääni eteenpäin, Nuuk pudottaa kontaktin. Ihan loogista, jos joka kerta palkka tulee vain siitä kun tuijottaa silmiin, miksi vaivautuisi pitämään kontaktia jossain muussa tilanteessa? Kyllä mä oon kuullut puhuttavan siitä peilin edessä tehtävästä perusasentotreenistä, mutta oonko koskaan tehnyt niin? No en. Tämä toistuu sitten seuruuseen lähdettäessä, kun en vaan voi olla katsomatta eteenpäin kun kävelen, niin kontakti putoaa saman tien. Toiseksi ei olla tehty k-o-s-k-a-a-n mitään häiriötreeniä perusasennossa, saati seuruussa. Kun se jo tiedetään, että häiriöt on Nuukille iso juttu, niin herääkin kysymys, että miksei olla? No niinpä.

Paitsi että nyt on! Koska Nuuk on fiksu pieni eläin, se ymmärsi hyvin pian mitä siltä halutaan, kun sille asetetusta kriteeristä pidettiin kiinni. Peilin avulla kontaktin korjaus perusasennossa oli yllättävän helppoa, nyt kontakti on ja pysyy. Me ollaan laitettu myös meidän kemi (Okko ei suostu kutsuttavan itseään kepoksi, joten jos se siitä on kiinni, niin olkoon kemi :D ) töihin ja tehty paljon paljon paljon häiriötreeniä perusasennossa. Alkuun pienikin kutsu, hiljainen käsky tai liike sai Nuukin pudottamaan kontaktin ja/tai liikkumaan. Nyt on pari viikkoa keskitytty tähän ja mitä huikeita tuloksia aiempaan verrattuna ollaan saatu aikaan! Nuuk pitää intensiivisesti kontaktin ja häiriöiden edessä oikein pinnistelee, että en vilkuile, en kuuntele, mä tiedän tän homman! Lisäksi liikkeellelähdöt onnistuu (kotona) mahtavasti, kontakti pysyy ja asenne on hyvä. Nyt vaan siirretään tää kuvio sinne treenikentälle, niin hyvä tulee. Namikädet on siis unohdettuja murheita.

Numero 2 on noutokapulan nosto. Jotta saadaan hyvä ote kapulasta heti ensi yrittämällä ja noutokapula-roikkuu-yhdestä-kulmahampaasta-palautukset jäisi pois meidän repertuaarista. Tästä hommasta ei ainakaan intoa puutu ja pääsen helposti puuttumaan myös kapulalle syöksyyn, jossa Nuuk niin mielellään työntää kapulaa nenällään ennen tarttumista. Kun Nuuk kerran on kunnolla kapulaan tarttunut, se onneksi pitää sitä hyvin, ei pureskele tms.

Numero 3 on kääntyminen. Ja valssit, niin ennakoivat kuin tavallisetkin. Kyllä Nuuk vaan heti roiskaisee kaaret laajoiksi, jos en tiukasti ole kääntämässä ja etenkin jos en ole ajoissa. Käännöstreeniä siis aina vaan, niin koiralle kuin ohjaajallekin :)

Käytiin muuten treenaamassa Nuukin kanssa myös ensimmäistä kertaa metristä hyppyä. Lähdettiin liikkeelle jostain 70cm apuohjaaja palkkaamassa esteen toisella puolen ja ei ongelmaa, nosteltiin vähitellen se ihan sinne metriin asti Nuukin hypittyä yli hyvänoloisella hyppytekniikalla. Nuukin mielestä tää oli superkivaa ja se olisi hyppäämistä jatkanut vaikka kuinka, piti oikein sanoa sille, että nyt riittää..!

Lisäksi myös ammuttiin Nuukille ensi kertaa. Namittelin Nuukia kentän toisella laidalla kuin mistä ammuttiin ja kun ensimmäinen laukaus kuului, säntäsi Nuuk ihan miljoonaa kentän puoliväliin karvat pystyssä huutamaan. Tiesin jo ennalta, että Nuuk reagoi varmasti, mutta että ihan noin hurja piti olla! Kutsuin Nuukin takaisin ja jatkoin namittelua, seuraava laukaus sai enää Nuukin kääntymään äänen suuntaan ja kolmanteen reagoitiin vain vilkaisulla. Terhi totesikin, että luonnetestissä tuolla reaktiolla voisi todeta koiran olevan paukkuärtyisä. Mutta tästä on hyvä jatkaa, tärkeintä että seuraaviin laukauksiin reaktiot vähenivät. 

Parin viikon takaisissa hakutreeneissä tehtiin pitkästä aikaa esineruutua ja totesinkin, että tän vois ottaa kanssa vähän aktiivisempaan treeniin. Mehän ei olla tehty sitä käytännössä ollenkaan, kun lähes kaikki esine-etsinnät on olleet lenkillä pudotettuja esineitä. Eli nyt ollaan muutamat itsenäiset esineruudut käyty tekemässä niin, että olen tallannut noin 5m leveän ja 50m syvän kaistan, jonne olen vienyt esineen Nuukin katsoessa ruudun laidalla. Kun olen palannut takaisin Nuukin luo, seurautan pienen pätkän ja lähetän. Ei ole irtoamisen ja tarpeeksi syvälle uppoamisen suhteen ainakaan ongelmaa. Järjettömästä vauhdista huolimatta myös nenä on pysynyt auki, esineet löytyneet ja takaisin palautuneet :)

Nuukista juokseminen on vaan niin siistiä, esim. kallioilla. Tai esim. missä vaan.

Metsäretkellä

Pari viikkoa sitten vietettiin viikonloppu Isojärven kansallispuistossa retkeillen. Ilmat olivat upeat, luonto niin kaunis ja nuotion ääressä syödyt evääthän vaan maistuvat niin parhaalta!

Mut jos Nuukilta kysyy, parasta taitaa silti olla juoksuhepuli suolla :)

Me ollaan tulessa!

Pitkästä aikaa päästiin taas kisaamaan agia, kaksi starttia oli tiedossa Agryn kisoissa Purinalla. Tuomarina oli Ritva Herrala, eikä radat olleet helpoimmasta päästä, mistä kertovat jo tuloksetkin, sillä koko kakkosluokista (minit, medit ja maksit) A-radalta vain kaksi tulosta, B-radalta muutama enemmän. Ekan radan alku oli vähän lennokas ja taas kerran ne käännökset olisi voineet (ja pitäneet!) olla paljon tiukemmat, mutta hyvin Nuuk teki töitä, kontaktit ja kepit oli priimaa. Porukan nopein nolla ja voitto! Samalla saatiin ensimmäinen luva kakkosista!

Toisella radalla oli jo alkuun tiedossa hankaluuksia A:n jälkeen mun ehtimisen suhteen, ja hienoisen kiireen takia siinä se virhe sitten tehtiinkin, Nuuk kiersi A:n jälkeisen esteen. Olisi pitänyt muistaa ottaa haltuun paremmin. Jatkettiin rata kuitenkin puhtaasti loppuun asti. Yhtäkään nollaa ei tullut, joten voitto vitosella siis tältäkin radalta! Tää rata tuntui tekemisen suhteen paremmalta kuin ensimmäinen, Nuuk teki taas hyvät kontaktit ja kepit, mutta se myös keskittyi paremmin ja kääntyikin tiukemmin. Mahtava fiilis, kun tuntuu että vähitellen pystyy luottamaan koiraan radalla ja tekemisen varmuus kasvaa koko ajan!

Ykköset pakettiin ja muuta puuhastelua

Jaahas, sitä on sitten hetki edellisestä postauksesta jo vierähtänytkin! Ei hätää, ei me näin kauan olla lomailtu, vaikka blogissa hiljaista on ollutkin. Agilityn saralla on itse asiassa tapahtunut paljonkin, Nuuk on noussut kakkosiin ja me päästiin mukaan oman seuramme agilityn Tehoryhmään. Kyllä siellä ykkösissä muutama startti tahkottiinkin (jos tarkkoja ollaan, niin ei enempää tai vähempää kuin 18 starttia, hui!), ja aina välillä meinasi usko loppua, että tehdäänkö me niitä nollia ikinä. Moni rata oli kyllä niiiiin lähellä, mutta aina jotain pientä kämmiä onnistuttiin sinne aikaan saamaan. Sieltä ne kuitenkin vaan lopulta tuli! Ja startattiin saman tien myös kakkosten radalla, eikä se mitenkään liian haastavalta meille tuntunut, päinvastoin. Aika mukavaa, kun oli vihdoin pari käännöstäkin matkassa. Hylky siltä tosin otettiin, käänsin turhaan rintamasuuntaa väärää estettä kohti ja siellähän se Nuuk jo sitten viiletti väärällä hypyllä. No mut muuten oli kivaa tekemistä!

Tehoryhmä aloitti treenit elokuun puolivälissä ja ne on joka toinen viikko. Nyt syyspuolella valmentajina on Janne Karstunen ja Sami Oksa. Treenit on ollut tähän asti ihan perusteisiin keskittyvää, on kellotettu kontakteja, keppejä ja erilaisia ohjauksia. Hyvä niin, on tullut huomattua monia niin vähälle treenille jääneitä juttuja, kuten vaikka kontaktien häiriötreeni. Nuuk tekee kivat ja ripeät kontaktit, mutta ei kestä vielä(kään) juurikaan erilaisia liikehäiriöitä, erityisesti jos jään taakse Nuuk helposti himmaa tai jopa pysähtyy tai jos mä pysähdyn ja lähden liikkeelle, lähtee Nuuk 100% varmuudella kontaktilta. Jep. Mutta nää on nyt treenin alla ja kävin tuossa viime viikonloppuna Janita Leinosen Agilityn perusteet-luennolla ja sieltä sain paljon hyviä ideoita erilaisten häiriötreenien toteutukseen. Eli intoa on tullut nyt myös omatoimitreeneihin ja oon ihan ajatellut laatia jonkinlaisen pidemmän tähtäimen treenisuunnitelmankin, jottei enää jää joitain asioita treenaamatta ihan vaan siksi koska ei ole muistanut niitä treenata.

Tokoa ollaan tehty ihan itseksemme koko kesä ja nyt viime viikonloppuna käytiin kisaharkassa vähän katsastamassa miten se avoimen luokan kokonaisuus etenee. Lopputulema vähän harmittaa, sillä ollaan kyllä taas niin perusasioiden äärellä myös tässä. Meillä on klassinen 'kyllä se kotona osaa'-ongelma. Tai no, itse asiassa se ongelma on mun vielä toistaiseksi heikko taito motivoida Nuukia koetilanteessa, kun muuta kuin sosiaalista palkkaa ei ole tarjolla. Teknisesti Nuuk kyllä osaa kaikki liikkeet, mutta intoa ja iloa saisi olla rutkasti lisää. Ja se seuruu on kyllä kamalaa. Paikka on hyvä, mutta kontaktia Nuuk ei pidä, ei sit niin millään. Alunperin lähdin opettamaan seuruuta imuttamalla ja siinä namikädessä Nuuk on kiinni edelleen. Jos nami on, ei ole mitään ongelmaa, heti kun se puuttuu, pudottaa Nuuk kontaktin. Olenkin etsinyt tähän uusia keinoja ja viimeisimpänä on lelu kainalossa-menetelmä ja se ehkä on jo ihan parilla treenillä vienyt ajatusta eteenpäin. Saa nyt nähdä. Mutta syksy näyttää tokonkin osalta kivalta, koska päästiin kivaan treeniryhmään, ja saadaan nyt sitten muitakin katsastamaan meidän tekemistä. Ettei ole ainaista yksinään puurtamista tämä toko.

Hakumetsässäkin ollaan käyty, Nuukille on selvästi tullut itsevarmuutta lisää, vauhtia riittää ja rulla tulee jo kivasti mulle, vaikka joutuisi jo oikeasti etsimäänkin. Pitkään me tehtiin pelkkää rullantuontikuviota metsässä, jotta saatiin varmuutta Nuukin tekemiseen ja sitten huomattiinkin, että kun maalimies meni piiloon, etsi Nuuk nenän sijasta selvästi silmillään. No siitä on sitten vähitellen edetty lisäämällä haastetta niin, että maalimiehet ovat ihan oikeasti piilossa, eikä ne enää löydy silmillä, ja samalla tästä ongelmasta ollaan aika hyvin päästy.

Alun perin oli tarkoitus johonkin näyttelyynkin tässä loppukesästä mennä pyörähtämään, mutta eihän sitä kaikkea vaan yksinkertaisesti ehdi. Sitten joskus taas.

0-voitto!

Lähdettiin tänään Purinalle kisaamaan sillä ajatuksella, että haetaan hyvää fiilistä ja katsotaan josko ne kepitkin siinä sivussa onnistuis. No nehän onnistu! Muutenkin Minna Räsäsen rata oli kivan suoraviivainen, tuntui helpolta ohjata, vaikka yksi valssi siellä vähän myöhässä olikin... Joka tapauksessa lujaa mentiin, Nuukin etenemä oli 4,99m/s, alitettiin ihanneaika 15,37s ja 56 muutakin koirakkoa radan teki, joten ei voi olla kuin tyytyväinen!

Nyt on hyvä jäädä pienelle kesätauolle, ainakin pariksi viikoksi, lomailla ja ottaa irtiotto arjesta ja sitten palata keppisulkeisten muodossa takaisin treenikentille. Toiselta radalta otettiin nimittäin jälleen kepeiltä sisäänmeno- tai pikemminkin -menemättömyysvirhe ja näin ollen täytyy ryhtyä tekemään nyt korkean vireen keppitreenejä, jotta ongelmaan päästään puuttumaan myös treeneissä. Toiselta radalta tuli vielä se viimeinen rimakin alas, mutta sen otan ihan omaan piikkiin huonon linjauksen vuoksi. Harmi, kun tän päivän ratoja ei tullut otettua videolle. Kisaamista en liian pitkäksi aikaa kepeistä huolimattakaan jätä, sillä kisoista saadaan molemmat hyvää kokemusta ja myös rutiinia kisatilanteisiin. Nyt me lähdetään kuitenkin lomille, moido!