Ensimmäinen nollarata!

...tosin vasta treeneissä, mutta kuitenkin :) Voiko paremmin uusi vuosi alkaa! Taas kerran tuli todettua, että tauko aina silloin tällöin tekee hyvää meidän tiimin kummallekin osapuolelle. Nuuk luki ohjausta ja rataa tosi hyvin ja siinä me sit mentiin ja tehtiin. Jotenkin vaan oli tosi hyvä meno, sen fiiliksen kun sais aina treeneihin mukaan!

Juhan rata näytti kutakuinkin tältä

Viikko sitten viikonloppuna keskeytettiin meidän sukulointipainotteinen joululoma ja paineltiin kolmen tunnin automatka Jyväskylästä Helsinkiin Niinun aluevalmennustreeneihin. Kannatti, sillä hyvät oli nekin treenit. Harjoiteltiin erityisesti kääntymistä ja takaaleikkauksia. Totesin, että Nuuk kääntyy kyllä, kun minä vaan muistan kääntää. Takaaleikkaukset sujuivat kivasti, kun niitä oli radalla siellä täällä, mutta kolme peräkkäistä alkoi tuottaa mulle jo vaikeuksia ja olin väistämättä myöhässä. Nuuk seivasi kuitenkin tilanteet ja saatiin rämmittyä rata takaaleikkauksineen läpi, mutta kaunista se ei kyllä ollut!

Joululomalla me myös jonkun verran tokoiltiin ja saatiin viimein nouto kokonaiseksi liikkeeksi. Pitkään ja hartaasti ollaan luovutusta harjoiteltu ja kun se nyt alkoi olla mallillaan, uskallettiin vihdoin yhdistellä kaikki palaset yhteen. Työvoitto!

Joululomalla kokeiltiin ensi kertaa myös vetohiihtoa. Alun suksille haukkumisen jälkeen homma sujui kuin vanhalta tekijältä ja vauhtia riitti. Mehän ollaan canicrossailtu kyllä, joten vetäminen sinänsä ei ollut uusi juttu, ne perässä suhisevat sukset oli alkuun vaan vähän jännät. Tätä jatketaan!

Yhtenä joululoman välipäivistä käytiin myös vähän sattumalta ampumaradan lähettyvillä kahlataan-kaksi-tuntia-umpihangessa-metsässä-lenkillä. Kun ensimmäisen kerran laukauksia radalta kuului (aika kaukaa), reagoi Nuuk haukahtamalla, mutta sen jälkeen jatkoi touhujaan normaalisti ja myöhempiin laukaussarjoihin ei enää reagoinut. Hyvä paukkuharjoitus siis.

Uusi vuosi sujui myös rauhallisesti ja vaikka raketteja jonkin verran näkyi ja kuului, ei niihin pieniä haukkuja pahemmin reagoitu. Viime vuoden pahan luokan ilotulitussäikähdys oli siis jäänyt unholaan :)

Iloista Joulua!

Tää vuosi alkaakin olla paketissa

Kotiuduttiin Balilta pari kuukautta sitten, mutta tässä on niin kiireessä menty, että blogin kirjoittaminen ei ole päässyt prioriteettilistalla edes top 10:in. Nyt kuitenkin vihdoin on aikaa ja onhan tässä kaikkea kerrottavaakin kertynyt.

Ensiksikin, meillä oli aivan ihana matka Balille ja Gili-saarille! Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi, kuukausi lämpimän ja niin kesäisen auringon alla koirattomana teki kuitenkin tehtävänsä ja sai mut jo ikävöimään syksyä, treenejä ja metsälenkkejä Nuukin kanssa :)

Nuukin seikkailukuukausi siskon hoivissa sujui pienten alkukankeuksien jälkeen mainiosti. Alkuun Nuuk oli vähän huudellut perään, kun jäi yksin kotiin, mutta pienten harjoitusten jälkeen homma oli toiminut hienosti. Kiva oli myös kuulla, että vaikka aktiviteetit vähenivät radikaalisti meidän normaaliarkeen nähden, ei Nuuk ollut silti ryhtynyt hyppimään seinille :) Vatsa sillä oli kyllä ollut ajoittain sekaisin ja ilmavaivat sen mukaiset, että sisko valitteli asunnossa vallitsevaa happivajetta... Nuukilla on tapana reagoida stressiin vatsallaan ja vaikka vatsa kyllä rauhoittui kun se palasi kotiin, niin entistä enemmän nämä tapahtumat vahvistivat ajatusta, että voitaisiin oikeasti siirtyä barffille, jos se vaikka helpottaisi vatsan tasapainoista toimintaa. Josko joulun jälkeen kokeiltais..?

Nuuk kävi lokakuussa myös ensimmäistä kertaa osteopaatilla. Johanna Mankinen kävi Nuukin ihan perusteellisesti läpi ja joitain jumeja löytyi, mutta ei mitään, mitä ei oltaisi saatu auki. Nuukin oli aika vaikea rentoutua hoidettaessa ja joihinkin jumikohtiin se reagoi aika voimakkaastikin. Ensimmäinen kerta siis jännitti, mutta tammi-helmikuussa mennään taas uudestaan, sitten on varmaan jo helpompaa.

Agility oli mennyt kuukauden tauon aikana paljon eteenpäin. Ehkäpä siellä kahden suuren korvan välissä oli ajatukset ehtineet muhimaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää edelleen, mutta aina silloin tällöin käy jo sellainen vahinko, että saadaan yhdessä rytmistä kiinni ja mennään rataa jo aika kivastikin. Melkein (..!) nollalla mentiin jo kerran Juhan treeniratakin, toka vikalla esteellä ohjasin Nuukin väärään putken päähän. Mutta se oli kyllä ihan tän vuoden huippuhetkiä :) Kepit ja kontaktit vaativat vielä varmuutta radalla, mutta ne on työn alla, joten eiköhän se siitä. Monet ovat meiltä kyselleet, että jokos pian on ajatus suunnata kisakentille, mutta me mennään kuitenkin kisaamaan vasta siinä vaiheessa, kun mulla on sellainen olo, että siihen nollaan olisi oikeasti ihan realistiset mahdollisuudet ja toistaiseksi on kyllä vielä niin monta keskeneräistä juttua, että treenaillaan nyt ihan rauhassa muutama kuukausi.

Hakutreenejä on mahtunut muutamat tähän syksyyn ja todeta täytyy, että me ollaan oltu sen suhteen hieman hukassa. Syyskuun alun kesäleirin jälkeen Nuukilla meni jotenkin ihan pasmat sekaisin, eikä sillä ollut oikein minkäänlaista hajua mitä siellä metsässä pitäisi tehdä. Ja maalimiehet muuttuivat yhtäkkiä tosi jännittäviksi ja jopa vähän kamaliksikin, ja sitten maalimiehille mentiinkin tosi varovaisesti. Todettiin, että tärkeintä Nuukille olisi saada nyt vain jännittelyt ohi ja niinpä seuraavat treenit Nuuk vaan leikki metsässä maalimiesten kanssa. Tarkoitus oli pitää leikkisessiot lyhyinä ja kivoina, niin että koiralle jää pelkästään positiivisia mielikuvia maalimiehistä. Myös heräsi ajatus, että pitäisiköhän kokeilla myös ruokaa palkkana. Joka tapauksessa palkkausta pitää miettiä uudestaan ja tehdä se niin, että Nuuk oikeasti myös palkkautuu. Saatiin paljon tähän ajatuksia niin treenikavereilta kuin myös Miralta, kiitos! Näiden ajatusten myötä ollaan ryhdytty harjoittelemaan taas enemmän ihan pelkkää leikkimistä uusissa ja erilaisissa paikoissa ja saatukin siihen uutta intoa muuallakin kuin agikentällä :) Kyllä Nuuk on mun kanssa kivasti leikkinyt aiemminkin, mutta leikkimistä ei varmasti voi vahvistaa liikaa.

Jälki jäi taas vähän unholaan meidän matkan jälkeen, käytiin vaan parit jäljet tekemässä, mutta sitä jatketaan kyllä sit taas kun lumet keväällä sulaa.

Tokoa ollaan treenailtu tämä syksy ihan vaan kahdestaan ja pääosin olohuoneessa / takapihalla, kun ei saatu kesän jälkeen ryhmäpaikkaa. Se olisi kyllä ollut tarpeen, sillä vaikka alokkaan liikkeet käytännössä ovat kotitreeneissä valmiit ja avo-liikkeetkin hyvällä mallilla, häiriötreeniä me tarvitaan ja paljon. Paikkamakuu on se vaikein juttu ja kaikenlaiset häiriöt se suurin kompastuskivi. Mutta nyt keväälle me saatiin taas oman seuran ryhmäpaikka ja tammikuun puolivälistä alkaen treenaillaan muiden kanssa hallissa, joten sitä kaivattua häiriötreeniä on siis luvassa, jee!

2-vuotisposeeraus

Yleisesti ottaen kovasti on vielä murrosikäinen meidän Nuuk, vaikka ensi viikolla kaksi vuotta tuleekin mittariin. Herkistelyä ja epävarmuutta on aina ajoittain ilmassa, mutta tasaisesti me ollaan kuitenkin oikeaan suuntaan menossa ja ehkä joskus vielä pikkupojasta isoksi kasvamassa :)

Se olis sitten loma!

Ja kunnon loma onkin, nimittäin lähdetään kuukaudeksi Balille! Nyt kai voi jo vähän hypettää, kun illalla lähtee lento :) Otetaan siis ihan kunnon irtiotto myös treeneistä Nuukin kanssa ja palataan treenikentille sitten erittäin levänneinä ja motivaatiota keränneinä. Ei sillä, että se motivaatio jotenkin hukassa olisi nytkään, sillä ihan mahtitreenejä ollaan vedelty aksakentällä. Mä oon edelleen ihan ihmeissäni, miten hienosti Nuuk kulkee ja lukee rataa. Keppejä ollaan jo otettu osana rataa, välillä lipsahtaa toiseen väliin, mutta yleensä pienellä muistutuksella on korjannut seuraavalla toistolla. Valssitkin on saatu sujumaan kohtalaisesti (Nuukilta ne on sujunut koko ajan, mun oma ajoitus on vaan ollut jotenkin hakusessa) ja niistot meni viimeksi niin näppärästi, vaikka hetki sitten niiden kanssa jouduttiin jumppaamaan.

Tokoteltukin ollaan ja hyvällä mallilla alkaa alo-liikkeet olla. Paikkamakuuta pitäis vielä treenata häiriössä enemmän. Seuruussa intensiteetti säilyy paljon aiempaa pidempään, eli lyhyistä iloisista seuruutreeneistä on selvästi ollut hyötyä. Jäävätkin alkaa jo mennä kivasti, tosin seisomaan jätettäessä helposti steppaa etujaloilla, kun tulen vierelle. Eli näitä siis lisää loman jälkeen.

Nuuk menee nyt sitten siskolle hoitoon, eli kiva loma sillekin on tulossa, ainakin paljon lenkkejä luvassa :)

Hyppytekniikkaa

Me oltiin aluevalmennusporukalla Vappu Alatalo hyppytekniikkakurssilla koko sunnuntaipäivä Ojangossa. Heti alkuun Vappu totesi, että kai te kaikki olitte olleet luennolla, muuten hän ei yleensä harjoituksiin mukaan ota. No, ei olla oltu luennolla, mutta ei meitä silti pois potkittu, lupasin kyllä mennä heti kun tilaisuus tulee.

Ensimmäinen harjoitus oli perussarja, eli viiden hypyn sarja (kuuden askeleen välit), rimat 15cm. Tässä ensimmäisen kerran tehdessä hyppäsi viimeiset kaksi hyppyä kerralla, muuten oikein siistiä tekemistä. Siirrettiin palkkaa toiseksi viimeiseen väliin, sitten seuraavalla toistolla viimeiseen ja lopulta tehtiin taas koko sarjaa, nyt tarkemmin hypäten ja onnistuneesti.

Seuraavaksi tehtiin kasvavaa sarjaa, välit 6-7-8-9 askelta, rimat edelleen 15cm. Tässä teki heti hyvin, tehtiin vain kaksi toistoa ja sitten tauolle.

Kolmas harjoitus oli set point. Eli lähdettiin speed pumpin takaa ja yhden askeleen vauhdilla hypättiin okseri. Tässä käytti alkuun voimakkaasti niskaa, mutta tekniikka parani toistoilla.

Ruokatauolla Vappu näytti oman koiransa kanssa temppuja, joilla parannetaan koiran lähtöasentoa pystymmäksi, jolloin sillä paremmat edellytykset hypätä hyvin. Käytännössä ihan perinteinen käsikosketus, joka kohottaa koiraa istuma-asennossa ylöspäin toimii hyvin. Tämän Nuuk jo hyvin osasikin. Toinen oli sheippaamalla opetettava etujalkojen nosto. Olen opettanut Nuukille jo aiemmin 'pupu'-asennon, jossa se istuu etujalat ylhäällä, mutta nyt vaan täytyy opettaa se siihen, että laskee myös jalat nopeasti maahan. Eli siis hypähtää etujaloilla ja kohottautuu parempaan ryhtiin istuessa.

Neljäs harjoitus oli korkeuden arviointi, eli kolme hyppyä (väleissä kuusi askelta), yhdeksän askelen väli ja okseri, jonka korkeutta vähitellen toistoilla kasvatettiin. Nuukilla rima kävi korkeimmillaan 60cm, jonka jälkeen laskettiin jälleen vähitellen takaisin lähtökorkeuteen. Nuukin tekniikka parani, mitä korkeammalle hypyn korkeutta nostettiin. Ja kun alettiin korkeutta laskea, alkoi Nuuk roiskia menemään miten sattuu. Ei toki pudottanut rimoja, mutta ei keskittynyt enää yhtä hyvin, eikä työstänyt kropalla yhtä hyvin, vaan 'retkautti' kuulemma selkää 'kelpiemäisesti' hypyn päällä. Kommenttina tähän tulikin, että fiksuna koirana Nuuk 'tietää jo miten tää menee' eli ennakoi, ja siitä syystä olisikin tärkeää, että sillä harjoitteluun tulisi paljon vaihtelua, jotta tältä ilmiöltä vältyttäisiin. Samalla lähtöön tuli enemmän kyttäystä ja koko koira painui etukenoon, vaikka kuinka palkkailin sitä istuessa ylöspäin.

Viides ja viimeinen harjoitus sisälsi alkuun set pointin ja sen jälkeen kaksi hyppyä, välit 6-9-9. Tämä oli selvästi harjoituksista haastavin, erityisti kun koira oli jo aika väsynyt tässä vaiheessa päivää. Alkuun käytti taas niskaa voimakkaasti, eikä hypännyt okseria hyvin. Tuotiin taas palkkaa lähemmäs ja jaksoi kuin jaksoikin työstää myös okserin kuntoon. Hieno Nuuk!

Yleisesti Vappu kommentoi, että hän kyllä Nuukista tykkäsi ja Nuuk hyppää oikein kivasti kelpieksi, niillä kun kuulemma näkee aina välillä melkoisia hyppytekniikoita. Kaiken lisäksi Nuuk ei kuumunut niin paljon, ettei olisi pystynyt työskentelemään, vaikka menohaluja tyypilliseen tapaan riittikin. Itsenäisessä jatkoharjoittelussa saadaan tehdä kaikkia edellä mainittuja harjoitteita, erityisesti set pointtia. Vauhditta hypätessä riman korkeus max. 45cm ja vauhdilla huoletta aina 65cm saakka. Erityisesti kannattaa keskittyä siihen, että koira oikeasti kokoaa itsensä ja hyppää niin, että hyppy lähtee paino takajaloilla, ettei painu turhan etupainoiseksi. Oikein hyvä ja varmasti tarpeellinenkin koulutuspäivä, kiinnitän varmasti jatkossa enemmän huomiota siihen kuinka koira hyppää.

We love agility

Nyt on joku lamppu syttynyt mun ja Nuukin yhteistyön suhteen rataa tehdessä. En tiedä onko se syttynyt mun vai kelpin päässä, mutta tärkeintä on, että se palaa! Ollaan sekä Oreniuksen Juhan että Sannan treeneissä tehty parina viime viikkona niin hyvää radanpätkää, ettei ikinä! Ensimmäistä kertaa mulla on ollut sellainen fiilis, että ehdin ihan hyvin tehdä suunnitellut ohjaukset ja Nuuk kulkee kuin ajatus. Vitsi miten siistiä! Juhaltakin saatiin kehuja, että kyllä nyt on edistystä tapahtunut ja se on paljon se. Nuukin vauhti on kuulemma ihan huippuluokkaa, kun se pääsee kunnolla vauhtiin. Kyllähän mä sen oon huomannut, että Nuuk kulkee joo lujaa, kun itse ei millään meinaa ohjauksissa perässä pysyä, mutta että ihan niin lujaa?!

Mut että oujee ja vaikka kuinka mahtava fiilis!!!

Leirillä

Viime viikon viikonloppu vietettiin Maiskis-kelpieiden kanssa leireillen. Leiri alkoi jo torstaina, mutta me päästiin mukaan vasta perjantaina työpäivän ja aluevalmennuskoulutuksen jälkeen. Niinun treeneissä katsottiin miten kepit sujuu (sujui hyvin!) ja tehtiin takaaleikkaus- ja valssiharjoituksia. Takaaleikkaukset sujuivat hyvin kun vaan olin ajoissa, mutta valsseja sitten hinkatiinkin. Ohjauksen ajoitus vaan oli kokoajan myöhässä ja kun loppua kohti paransin ohjausta, paukutteli Nuuk henkseleitään ja pisteli menemään vanhaan malliin, eli jälleen tuli esiin Nuukin ennakointi, jonka ansiosta se ei pystynytkään muuttamaan liikettään ohjauksen mukaan, kun 'näinhän tää tehtiin'. Vaihtelee treeniä vaan ja oikein ajoitettuja ohjauksia. Illaksi ajettiin sitten Västerkvarngårdiin iltapalalle.

Lauantaina startattiin leiri Hilskan Kaisan vetämillä hakutreeneillä, tämä olikin meille sitten jotain ihan uutta. Tehtiin hajuhakuina kaikki neljä ukkoa, Nuuk oli niin pihalla alkuun. Ei tultukaan rai rai metsään juoksemaan, vaan availtiin nenää, josko se haju siltä löytyisi. Löytyihän se sitten lopulta, ja ukotkin löytyivät, tosin välissä motivaatio jo hieman laski, eikä Nuuk enää oikein mielellään leikkinyt kuin näön vuoksi vieraiden kanssa metsässä, kun oli niin kummallista kaikki. Tämä oli ihan täysin vastakkainen koulutustapa, millä me on Terhin ryhmässä tehty. Kaisa oli sitä mieltä, että koira täytyy ensiksi opettaa etsimään nenällä, josta sitten vähitellen syntyy voimistuva motivaatio maalimiehille, sillä väsyessään koira turvautuu aina lopulta siihen mitä on ensiksi oppinut ja haussa olisi tärkeää, että nenä käy. Tämän jälkeen on helppo alkaa suoristamaan pistoja, sillä kyllähän kelpie juosta osaa. Terhi taas on sitä mieltä, että alkuun luodaan koiralle voimakas maalimiesmotivaatio selkeillä avuilla (haamut, ääniavut), kyllä se nenä sieltä sitten aukeaa, kun harjoitukset muuttuu haastavammiksi ja avut häivytetään. No, niin tai näin, varmasti molemmilla tavoilla voi hakukoiraa kouluttaa. Me ollaan kuitenkin nyt Terhin ryhmässä, joten pääosin niillä opeilla mennään. Siitä huolimatta ajattelin ottaa kepon käyttöön ja pistää sen kuusen alle istumaan ja sitten tehdään Nuukin kanssa hajuhakuja ihan vaan tuosta noin ja huomaamatta. Jatketaan siis myös sitä nenän availua ja pyritään hakutreeneissä vähentämään apuja (erityisesti näköaistiin liittyviä) mahdollisuuksien mukaan, eikä ainakaan tehdä enää niitä peräänlähtöjä. Siinä sitä suunnitelmaa.

Sunnuntaina jäljestettiin Juha Korrin opissa pellolla. Tallasin Nuukille noin 50-60m namijäljen, jossa nameja joka askeleella. Alkuun oli Nuukin jäljestys vähän katkonaista, kun nameille oli kiipeillyt jotain ikäviä ötököitä, mutta kun edettiin pidemmälle, loppuivat ötökät ja Nuuk pääsikin paremmin rytmiin. Sain oikein kädestä pitäen opetusta Juhalta, kuinka ja missä vaiheessa mun tulee nypyttää liinaa, jotta Nuuk oppii tarkentamaan ja hitto vie, sehän onnistui. Nuukilla tuli jo monen askeleen pätkiä, joissa ei tarvinnut puuttua yhtään ja pienellä nypytyksellä tarkensi hienosti! Jes, se näytti ajoittain jo ihan jäljestykseltä :)

Kiitos taas Maijalle ja Lindalle ja muillekin leiriä järjestäneille oikein antoisasta leiristä, paljon tuli ajatuksia hauduteltaviksi ja oli niin kivaa nähdä kaikkia!