Taudin selätys ja puuhailuja

Nyt on parannuttu, karanteeni kärsitty ja päästy vihdoin vähitellen normaaliarkeen ja ennen kaikkea myös aksatreeneihin! ’Hip hurraa!’, sanoo Nuuk. Täysin tekemättä mitään me ei tässä välilläkään olla oltu, sillä sehän ei Nuukin kanssa yksinkertaisesti ole mahdollista. Kiitettävän monta päivää se pystyi kyllä ottamaan ihan rauhallisesti ilman pidempiä lenkkejä, aktivointina oli vain sisätokoilut. Kelpin juoksulenkkien puutteesta alkoi ensimmäisenä kärsimään kissat, jotka saivat osakseen vähintäänkin jatkuvan tuijottavan katseen (’kohtalaisen piinallista’, sanoo kissat) ja sitten aina välillä liikkeissään holtittoman ja kissojen kokoon nähden aivan liian ison ja takaa-ajavan teini-ikäisen (’erittäin piinallista’, sanoo kissat).

Juu, eli lenkille mentiin kun tauti hellitti. Jäällekin päästiin, nyt ei enää uskalla. Ja normilenkkien lisäksi ollaankin maltillisesti aloitettu taas myös crossailut, tosin vielä ei maastot ole ihan parhaimmillaan, kun Keskuspuistossa on vielä latuja ja asfaltilla en juuri haluaisi juoksuttaa. Mutta vähitellen, kun maa sulaa, voidaan alkaa tekemään pidempiäkin lenkkejä. Ja mikä kivointa, Nuuk on ihan innoissaan. Talven tauko on selvästi lisännyt Nuukin vetomotivaatiota, töitä tehdään ihan täysillä koko ajan. Kun paikka paikoin on vielä aika liukasta, joudun ennemminkin himmailemaan sen vauhtia kuin päinvastoin. Ja todella pienellä kehotuksella sen saa tarvittaessa nostamaan ravilta laukalle. Nyt vaan peruskunnon kasvatusta kesää kohden, niin Nuuk pääsee mukaan pidemmillekin lenkeille.

Kun kerran hallille tuli kahden viikon porttikielto yskän takia, aloiteltiin keppien treenaus kuuriluontoisesti aurauskeppien avustuksella takapihalla. Mä oon itse pitänyt keppejä jotenkin hankalana juttuna ja siirtänyt pujottelun opettelun aloittamista milloin mistäkin syystä. Keppejä me ollaan aiemminkin joo kujalla tehty, mutta koskaan ei olla päästy siitä noin 20cm kujasta kapeampaan. Mitään ohjureita meillä ei sen kummemmin nyt käytössä ollut, vain ura hangessa. Kujasta lähdettiin liikkeelle nytkin, mutta selvästi kapeammasta ja ehkä laitoin kepit hiukan vinoon, jotta helpotti pujotteluun lähtemistä. Ja vain parit treenit tehtiin kun Nuuk jo pujotteli ihan suoria keppejä! Välillä himmaili vauhtia, kun ei ollut ihan varma, että mistäs tässä nyt olikaan kyse, mutta monet hyvät toistot tehtiin, jossa selvästi rytmiä ja vauhtia alkoi löytyä. Lumeen talloutunut ura tietenkin helpotti treeniä joka kerta. Nyt sitten maanantaina hallilla ensi kertaa kokeiltiin ohjureilla ja kovasti mua jännitti, että tajuaako Nuuk, että kyse on samasta hommasta kuin takapihalla. Pari ekaa toistoa olikin aika sähläystä, mutta sieltähän se löytyi kuin löytyikin. Tässä pihakepeistä lyhyt video.

Eilen Juhan treeneissä opeteltiin irtoamista esteelle mun liikkeen suunnan muutoksesta huolimatta. Nuuk teki niin hyvin! Sillä on ollut taipumusta olla todella herkästi kiinni mun liikkeessä, eli tiukassa paikassa on saattanut kieltäytyä esteeltä, vaikka olisi jo ponnistamassa, jos mun liikkeen suunta voimakkaasti muuttuu. Rata oli eilen sellainen, etten mitenkään olisi ehtinyt ohjaamaan seuraavia esteitä, ellei koira olisi irronnut edelliselle ja suorittanut sitä itsenäisesti. Vahvistettiin tätä muutama kerta mun kädestä lentävän lelun avulla (Nuuk ei taas eilen kiinnittänyt mitään huomiota esteen takana paikalla olevaan leluun, pöh). Ja sit homma toimi. Kivaa oli, selvästi myös Nuukin mielestä, joka oli ihan intoa täynnä (joo ainahan se aksakentällä on, mut nyt vielä jotenkin erityisesti)!

 Jee!